Savon Sanomat: Liigajoukkue parin vuoden takaisen pistehirmun perässä – ”Ei se ole mikään salaisuus, että olemme kiinnostuneita”

Savon Sanomat kirjoitti tiistaina, että liigajoukkue KalPa on vanhan tutun Matthew Maionen (arkistokuvassa) perässä.
KalPan toimitusjohtaja Toni Saksman myönsi tämän aviisille.
– Haemme joukkueeseen puolustajaa. Ei se ole mikään salaisuus, että olemme kiinnostuneita Maionesta.
KalPan alakerrassa tapahtui äskettäin. Suurin odotuksin Kuopioon tulleen Ari Gröndahlin ja joukkueen tiet erkanivat pakin palatessa Sportiin.
– Tavoite on saada uusi puolustaja seuraavaan peliin, joten Maionen pitäisi antaa vastauksensa meille lähipäivinä.
28-vuotias kanadalais-italialainen olisi kuopiolaisille merkittävä vahvistus. Hän painoi Liigassa toissa kaudella runkosarjan 60 pelissä tehot 15+24=39, kuuden pudotuspeliottelun saldo oli 2+4=6.
Tällä kaudella Maione edusti kiinalaista KHL-joukkue Kunlun Red Staria 16 ottelussa vaisuin tehoin 0+3=3. Esimerkiksi Iltalehden jutun mukaan sisäpiiriläinen oli lytännyt pakin aiemmin täysin.
– Hän vain nautti elämästä ja vietti enemmän aikaa hierontapöydällä kuin kuntosalilla. Se jätkä oli vitsi, seuran sisältä sanottiin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Jukurien kultakypärä: uusi seura
- Siirtopommi! Lähde: Tässä Ryan Laschin uusi seura
- Jokerit hankki suomalaispuolustajan Pohjois-Amerikasta
- Tappara teki jykevän pelaajahankinnan!
- Tappara jysäytti ison sopimuksen!
- Tapparan MM-puolustajan sopimus purettu – loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Huippukaappaus: Entinen NHL-sentteri siirtyy Liigaan!
- NHL-supertähti: Yllätyspaluu!
- Buffalo Sabres teki kaappauksen vapailta markkinoilta
- Se oli siinä – lähes 300 NHL-ottelun konkari lopettaa uransa
- Tämä on Petri Kontiolan tilanne – kuva julki
- Liiga-seura täräytti hurjan hankinnan hyökkäykseen!
- Patrik Laine saamassa suomalaisen ketjukaverin NHL:ssä?
- Tapparan NHL-lupaus loikkaa HIFK:hon – myös toinen pelaaja suuntaa Helsinkiin
- Lähde: Kohta jysähtää iso vaihtokauppa – NHL-lahjakkuus vaihtamassa maisemaa!
- TPS:ään palaava tähtipuolustaja: Tässä suurin ero Liigan ja Tshekin sarjan välillä
- Se oli siinä – lähes 300 NHL-ottelun konkari lopettaa uransa
- IL: NHL-seura tarjosi töitä Teemu Selänteelle
- Kärpät-floppi löysi uuden seuran
- Kultaleijona jättää Sveitsin liigan: tässä uusi osoite