Tshekki – Suomi: EHT:n toinen kierros käyntiin

Euro Hockey Tour
Tshekki – Suomi
Torstai 12.12. klo 19:30
Euro Hockey Tour jatkuu tällä kertaa Venäjän turnauksella – tosin Leijonat pelaa avausottelunsa Tshekissä. Lauantaina Leijonilla on eksoottinen aamuottelu Ruotsia vastaan Moskovassa ja sunnuntaiksi joukkue siirtyy Pietariin, jossa pelataan ulkoilmaottelu Venäjää vastaan. Leijonille on siis tiedossa paljon liikkumista loppuviikosta.
Tshekki oli marraskuisessa Karjala-turnauksessa todella vahva ja voitti kaikki kolme ottelua – Suomea vastaan paremmuus tosin selvisi vasta voittolaukauskilpailun jälkeen. Milos Riha ei ole tehnyt joukkueeseen dramaattisia muutoksia tähän turnaukseen ja Tshekin voi olettaa olevan vahva myös tällä kertaa. Lisäksi Suomea vastaan Rihan suojateilla on kotietu. Tshekin joukkueessa on useita Liigassamme pelaavia tai pelanneita kiekkoilijoita, mm. Kärppiä seuratasolla edustava Jakub Krejčík.
Kotimaan EHT-turnaukseen Leijonat tuli perinteisesti vahvalla joukkueella ja isännät sijoittuivat niukasti Tshekin jälkeen toiseksi. Venäjän turnaukseen Jukka Jalonen on nimennyt edellisten vuosien tapaan hieman kokeilevamman kokoonpanon: joukkueessa on kokeneiden kasvojen lisäksi useita ensikertalaisia ja vähemmän näissä ympyröissä nähtyjä pelureita siipiään kokeilemassa. Toki tälläkin ryhmällä haetaan menestystä, mutta toinen painopiste on uusien pelaajien sisäänajo Leijonien vaativaan toimintaympäristöön. Joukkueeseen nimetyn, mutta loukkaantuneen Teemu Turusen tilalle kutsuttiin Jukka Peltola.
Lyö vetoa ottelusta:
Leijonien kokeilevampi kokoonpano ja Tshekin kotietu kääntävät viisaria kotivoittoa kohti. Kerroin Tshekin voitolle tuntuu riittävältä taustat huomoiden ja epäisänmaallinen vetosuositus on Tshekki voittaa ottelun (60 min) kertoimella 2,23.
tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon.
Lunasta in tervetulopaketti näin:
- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Leijonien maalivahti vaihtaa seuraa
- Mestaripakilta ilmoitus: ura päättyy
- Paha isku NHL:n suomalaisseuralle – tähtipelaaja sivuun pudotuspeleistä
- Leijonien MM-leiriryhmään uusi nimi
- Draamaa Vancouverissa: Canucksin päävalmentaja latasi suorat sanat riitapukari Elias Petterssonista
- Finaalipaikasta mieletön vääntö – Ilves venytti otteluparin kuudenteen peliin
- Raumalla huima trilleri! Viidennen välierän ratkaisu tuli jatkoerässä
- Suomi kohtasi Ruotsin – Emil Larmilta hurja kolmas erä
- Jussi Ahokas sai merkittävän tunnustuksen
- Liiga-seuraan isoja muutoksia – seitsemän pelaajaa vaihtaa maisemaa!
- Urheilucast: Henrik Haapalaa viedään yllättävään Liiga-seuraan!
- LS: SaiPa virittelee hurjaa kaappausta toisesta Liiga-joukkueesta!
- Tre Kronor -hyökkääjä siirtyy Liigaan – uusi seura selvillä: ”Taistelee ykkössentterin paikasta”
- I-P: Topi Rönnin suhteen tehtiin iso päätös
- NHL-konkari sai tarpeekseen – lähtee ovet paukkuen: ”Tämä on perseestä”
- Liiga-sensaatio Atro Leppänen siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Lehti: Ilveksellä voi jäädä karusti luu käteen – tähtihyökkääjä tekemässä oharit?
- Ura ohi – entinen Liiga-puolustaja lyö luistimet naulaan
- Lehti: Tässä on JYPin ulkomaalaisvahvistuksen ensi kauden osoite
- Sami Vatasen ensi kauden Liiga-seura selvisi!