Pekka Rinteen NHL:ssä tekemä maali hämmentää – maaginen temppu kerää lukuisia kehuja: ”Roman Josi ja Nick Bonino sekosivat”

Nashville Predatorsin suomalaisvahti Pekka Rinteen kiskaisema 5-2-maali Chicago Blackhawksin reppuun sai NHL-väen enemmän ja vähemmän sekaisin. Esimerkiksi selostajakaksikko sekosi suorituksesta täysin.
Videolta näkee myös sen, miten innoissaan joukkuekaverit olivat. Esimerkiksi Mattias Ekholm näytti kehottavan suomalaista heittämään vaihtopelaajien kanssa yläfemmat, mutta tämän kokenut vahti jätti tyylillä väliin.
– Yritin saada kiekkoon katsekontaktin. Sitten Roman Josi ja Nick Bonino sekosivat. Nostin käteni ilmaan ja yritin olla niin ”cool” kuin vain olla ja voi, Rinne veisteli Nashvillen kotisivuilla.
Predsin jenkkisentteri Colin Blackwell ei ollut moista tapausta ennen nähnyt livenä.
– Tämä oli ensimmäinen kerta, kun olin osallisena pelissä, jossa maalivahti teki maalin. Hypin lähes rakennuksen kattoon, kun se tapahtui. Se oli melkoisen epätodellista, ottelussa itsekin uransa ensimmäinen pömpelin tehnyt pelaaja sanoi Nashvillellä työskentelvän Brooks Brattenin Twitter-tilin mukaan.
– Todella maagista. En ole itse kokenut vastaavaa näin korkealla tasolla, Predatorsin ruotsalaistähti Filip Forsberg komppasi ruotsalaisen valtamedia Expressenin mukaan.
Myös toisella puolella naapurissa hehkutettiin suomalaista.
– Rinne kirjoitti maalillaan itsensä osaksi historiaa, venäläinen Championat.com ylisti.
LUE PERJANTAIN AAMUN NHL-JUTUISTA MYÖS:
Kaapo Kakko jäi täysin statistin rooliin: Suuryllättäjä latoi NHL:ssä viisi pinnaa ja hatun – siihen oli kyennyt edellisen kerran suomalaislegenda
Käsittämätöntä! Pekka Rinne kiskoi kiekon maaliin NHL:ssä – selostajat sekosivat täysin
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Kiekko-Espoo rysäytti: 7 pelaajaa jättää seuran
- Oho! Colorado Avalanche harkitsee todellista yllätysvetoa
- Ruotsille kovia NHL-vahvistuksia MM-kisoihin
- Leijonien maalivahti vaihtaa seuraa
- Mestaripakilta ilmoitus: ura päättyy
- Paha isku NHL:n suomalaisseuralle – tähtipelaaja sivuun pudotuspeleistä
- Leijonien MM-leiriryhmään uusi nimi
- Draamaa Vancouverissa: Canucksin päävalmentaja latasi suorat sanat riitapukari Elias Petterssonista
- Finaalipaikasta mieletön vääntö – Ilves venytti otteluparin kuudenteen peliin
- Raumalla huima trilleri! Viidennen välierän ratkaisu tuli jatkoerässä
- Urheilucast: Henrik Haapalaa viedään yllättävään Liiga-seuraan!
- LS: SaiPa virittelee hurjaa kaappausta toisesta Liiga-joukkueesta!
- Tre Kronor -hyökkääjä siirtyy Liigaan – uusi seura selvillä: ”Taistelee ykkössentterin paikasta”
- I-P: Topi Rönnin suhteen tehtiin iso päätös
- NHL-konkari sai tarpeekseen – lähtee ovet paukkuen: ”Tämä on perseestä”
- Liiga-sensaatio Atro Leppänen siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Lehti: Ilveksellä voi jäädä karusti luu käteen – tähtihyökkääjä tekemässä oharit?
- Ura ohi – entinen Liiga-puolustaja lyö luistimet naulaan
- Lehti: Tässä on JYPin ulkomaalaisvahvistuksen ensi kauden osoite
- Sami Vatasen ensi kauden Liiga-seura selvisi!