TPS:ssä upeaa yhteispeliä jäähyherkässä tilanteessa – konkarilta huvittavaa itseironiaa: ”Sanoin Ilarille, että meidän ei tarvi änärisäännöistä enää murehtia”

TPS-leirissä näyttää riittävän huumoria, vaikka joukkue on kyntänyt koko kauden Liigassa pudotuspelipaikkojen ulkopuolella.
Nyt joukkue tosin on kääntänyt kelkkaansa parempaan päin, sillä jatkopaikkoihin on matkaa enää kaksi pinnaa. Viiden edellisen pelin kuntopuntarissa turkulaislauma on neljäs ja 15 pelin otannalla kahdeksas.
Keskiviikkona TPS tuhosi JYPin numeroin 5-2. Lauri Korpikoski oli pelin tauottua Telian haastattelussa itseironisella tuulella, kun häneltä kysyttiin eräästä erikoisesta tilanteesta.
Kun konkarihyökkääjältä oli lähtenyt maila lapasesta, huitoi Ilari Filppula sen jään tasalta ilmaan, josta Korpikoski nappasi sen hyppysiinsä todella näyttävän kuvion päätteeksi.
– Tuomari tuli sanomaan, että toi pitäis olla jäähy. Ilu sitten sanoi, että ei änärissäkään tuu. Sanoin kyllä Ilarille, että meidän ei tarvi änärisäännöistä enää murehtia, et me tuskin ollaan sinne menossa enää, mutta hyvä tietää ne änärisäännötki, JYPiä vastaan pisteet 1+1=2 viimeistellyt hyökkääjä virnisteli.
Korpikoski on pelannut urallaan taalajäillä satoja otteluita, Filppula ei ensimmäistäkään.
Konkarikaksikko loistaa tällaisten temppujen lisäksi myös perusasioissa. Filppula on TPS:n toiseksi tehokkain saldolla 6+22=28 ja Korpikoski neljänneksi tehokkain lukemin 9+12=21.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Pelicans varmisti sarjapaikkansa – Jokerit jätettiin taas nollille
- Dallasille kammottava takaisku NHL:ssä! Supertähti loukkaantui – nyt tipahti surkea uutinen
- Sport kiinnitti SHL:n mestarin
- Liiga-seura rysäytti – kiinnitti NHL-legendan pojan!
- Jokerit teki jättimäisen muutoksen – kausi katkolla tänään
- Nyt kuohuu – IS: Topi Rönnin kohdalla vireillä raju ratkaisu
- KooKoo rekrytoi kovan nimen uudeksi urheilujohtajaksi: ”Halusimme ammattilaisen”
- Lehti: Liiga-seura vahvistuu SHL-mestarilla!
- Taisteluparit ovat selvillä – tässä ovat NHL:n pudotuspelien otteluparit
- Jesse Puljujärven NHL-matka tyssäsi – pelikielto uhkaa!
- Urheilucast: Henrik Haapalaa viedään yllättävään Liiga-seuraan!
- LS: SaiPa virittelee hurjaa kaappausta toisesta Liiga-joukkueesta!
- Tre Kronor -hyökkääjä siirtyy Liigaan – uusi seura selvillä: ”Taistelee ykkössentterin paikasta”
- Lukon tehopuolustaja loikkaa kilpailijan leiriin!
- NHL-konkari sai tarpeekseen – lähtee ovet paukkuen: ”Tämä on perseestä”
- Liiga-sensaatio Atro Leppänen siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Lehti: Ilveksellä voi jäädä karusti luu käteen – tähtihyökkääjä tekemässä oharit?
- Lehti: Tässä on JYPin ulkomaalaisvahvistuksen ensi kauden osoite
- Ura ohi – entinen Liiga-puolustaja lyö luistimet naulaan
- Sami Vatasen ensi kauden Liiga-seura selvisi!