Liigajoukkue hankki peräti kuusi uutta pelaajaa – vahvistuksia saapuu ympäri maailman: ”On kuin viiden hengen henkilöhissi”
Mikkelin Jukurit tiedotti maanantaina nettisivuillaan, että joukkue on solminut sopimukset viiden hyökkääjän ja yhden puolustajan kanssa.
Hyökkäyskalusto täydentyy SaiPa-ikoni Anssi Löfmanilla sekä Teemu Pulkkisella, Otto Mäkisellä, toistasataa liigaottelua pelanneella ja K-Vantaasta tulevalla Mikael Sahalla sekä IPK:sta tulevalla venäläisellä Kristian Afanasyevilla. Hän pelasi viime kaudella myös Venäjällä. Puolustuspään uusin hankinta on Ranskasta tuleva Atte Mäkinen.
Kärkikenttien sentteriksi kaavailtu Löfman on Jukurien urheilujohtaja Jukka Holtarin mukaan luotettava, älykäs ja liikkuva sentteri, joka tuo mukanaan valtavan määrän johtajuutta ja esimerkillisyyttä nuorille pelaajille.
– Kentällä Löfman on kuin viiden hengen henkilöhissi, joka kokoaa oman viisikkonsa hissikoriin ja vie joukkoja kaukalossa koko 60 metrin matkalle. Hän myös pystyy pelaamaan kaikkia pelitilanteita luotettavasti.
Mielenkiintoinen nimi on myös Pulkkinen, joka on pelannut edelliset viisi kautta Yhdysvalloissa. Hän ei siis ole KHL:ssä tuhoisaa jälkeä tehnyt maalitykki.
Ensimmäisen kauden Pulkkinen pelasi USHL-liigaa, josta hän sai stipendin University of Nebraska-Omahaan (NCAA). Tällä hetkellä Pulkkinen viimeistelee liikuntatieteiden opintojaan Suomesta käsin koronavirustilanteen vuoksi.
– Teemulla on vahva ja monipuolinen pelaajatausta, jonka päälle voi rakentaa menestyksekästä liigauraa. Juniorivuosien maali- ja pisteruisku on pystynyt kehittymään kokonaisvaltaisena kahden suunnan pelaajana NCAA:ssa isoin harppauksin. Jukureilla ja pelaajalla itsellään on isot odotukset tulevasta.
Hyökkääjä Mäkinen iski Mestiksessä KOOVEE:n paidassa viime kaudella tehot 13+35=48. Pelaaja oli sarjan toiseksi tehokkain syöttökone.
– Mäkinen on pelifiksu pelaaja, joka ymmärtää viisikkopelistä paljon ja sopii siten erinomaisesti Jukurien nykykiekon painopisteisiin ja vaatimuksiin. Pelaajan tekniset, taktiset ja henkiset työkalut riittävät heti liigatason jääkiekkoon, mutta ikä antaa myös mahdollisuuden isoon urakehityspotentiaaliin.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Ovi käy Kärpissä: Maajoukkuepuolustajan sopimus purettu!
- Lukolta isoja päävalmentajauutisia – ”Joukkueelta tuli selkeä viesti”
- Kakkua tuli! HIFK-kapteeni ja SaiPan tuore Pohjois-Amerikan vahvistus pelikieltoon
- Auts! Miro Heiskanen joutui kaksimetrisen Matt Rempen sikailun uhriksi
- Patrik Laineen ruoska sivalsi jälleen! Montrealissa ei nähty vastaavaa vuoden 1995 jälkeen
- Colorado kutsui suomalaishyökkääjän NHL:ään – pääseekö välittömästi irti?
- Yli 500 Liiga-ottelun veteraanihyökkääjä päättää kiekkouransa 35 vuoden iässä
- Yllättävä paljastus NHL:n kriisiseura Nashville Predatorsista
- Kulisseissa kuohuu: miten käy jääkiekon MM-kisojen TV-oikeuksien?
- Liiga-seura purki Mestis-pistehirmun sopimuksen – uusi joukkue selvisi!
- Kaleva: Kärpät vahvistumassa – useita tähtinimiä lainalle!
- Teemu Pulkkinen sai kenkää!
- Liiga-ennätystä jahtaava Atro Leppänen vaihtamassa maisemaa – tässä uusi seura?
- JYPille huippuvahvistus!
- Tappara jysäytti yllätyshankinnan – pitkäaikainen kapteeni haaviin!
- Lähde: Huippuseura yrittää napata TPS:n ykköstähden
- MTV Urheilu: Tässä Teemu Pulkkisen uusi joukkue
- Ilves rysäytti pöytään ison pelaajasopimuksen – ”kuuluu Liigan huippupelaajiin”
- Kaapo Kakon treidistä uutta tietoa – uusi pomo paljastaa syyn siirrolle
- Nuorten Leijonien MM-joukkue julki – yllätysnimi putosi kisakoneesta