Toimitus nimesi Liiga-kauden tähdistökentällisen – kirkkaimmat tähdet vaihtamassa maisemaa
![HPK – Lukko](https://www.suomikiekko.com/app/uploads/2020/01/t_danforthjustin2020-632x421.jpg)
Liiga-kaudella 2019-2020 ei ehditty pelaamaan pudotuspelejä, sillä kausi keskeytettiin ennen runkosarjan viimeistä kierrosta.
SuomiKiekko on listannut viime päivien aikana Liigan runkosarjan suurimpia onnistujia ja epäonnistujia. Tällä kertaa vuorossa on toimituksen nimeämä tähdistökentällinen.
Kaikille pelipaikoille oli kovasti tunkua, eivätkä valinnat olleet helppoja. Kentällisestä peräti neljä on ulkomaalaisia. Osa kyseisistä pelaajista vaihtaa ensi kaudeksi maisemaa.
Maalivahti: Lukas Dostal, Ilves
Vasta 19-vuotias tshekkimaalivahti oli kuluneella kaudella odotetun vahva. Dostal esiintyi 43 ottelussa torjuntaprosentilla 92,76. Nollapeliin hän venyi kolmesti. Tulevaisuuden NHL-maalivahti antoi huipputorjunnoillaan Ilvekselle illasta toiseen mahdollisuuden voittoon. Tavoittelee ensi kaudeksi pelipaikkaa Pohjois-Amerikasta.
Puolustaja: Matthew Caito, KooKoo
26-vuotias yhdysvaltalainen oli KooKoolta timanttinen löyty. Caito voitti puolustajien pistepörssin tehopistein 8+35=43. Taitavan puolustajan pelaamista oli ilo katsella. Toivottavasti jatkaisi Liigassa. Sopimus katkolla.
Puolustaja: Jakub Krejcik, Kärpät
Liigan runkosarjan voittajan tähtipuolustaja. Summasi 44 ottelussa komeat 30 tehopistettä. Saapui oululaisseuraan isoin odotuksin ja lunasti ne. Esiintyi myös kolmessa EHT-turnauksessa. Pärjäisi heittämällä kovemmissakin sarjoissa.
![](https://www.suomikiekko.com/app/uploads/2019/12/t_krejcikjakub2019.jpg)
Vasen laitahyökkääjä: Teemu Turunen, HIFK
Loukkaantumiset varjostivat Turusen kautta, mutta siitäkin huolimatta hän oli HIFK:n tehokkain pelaaja. 43 ottelussa tähtihyökkääjä summasi 51 (20+31) tehopistettä. Ensi kaudeksi tie vie ulkomaille. Ottajia riittää monestakin eri suunnasta.
Keskushyökkääjä: Justin Danforth, Lukko
Liigan paras pelaaja marssi pistepörssin voittoon saalistamalla 56 ottelussa peräti 60 (27+33) tehopistettä. 27-vuotias kanadalainen oli välillä täysin pitelemätön. Tämän tason pelaajia ei nähdä joka vuosi Suomessa. Raumalla tulee Danforthia ikävä, sillä keskushyökkääjä suuntaa kovempiin ympyröihin.
Oikea laitahyökkääjä: Julius Nättinen, JYP
Liigan maalipörssin ylivoimainen ykkönen tykitti 54 ottelussa peräti 33 maalia, vaikka kauteen mahtui yksi pitkä ja kuiva jakso. Oli pitkään kiinni myös pistepörssin voitossa. 23-vuotias Nättinen saatetaan kutsua NHL-leirille. Ottanut suuria kehitysaskelia edellisen Pohjois-Amerikan reissunsa jälkeen.
Miikka Lahtinen
Twitter: @ladalahtinen
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Nyt se on varmaa: jääkiekon World Cup tekee paluun!
- Katso: Kanadan superylivoima jysäytti 12 sekunnissa!
- Tässä ovat 4 Nationsin aloittavat maalivahdit – Suomi paljasti korttinsa viimeisenä
- Sami Kapasen Pelicans-debyytistä tuli todellinen maalihurjastelu
- Tamperelainen Tommi täräytti 130 000 euron voiton Liiga-otteluista!
- Kokaiinista kärynnyt Miro Aaltonen heti uuteen seuraan
- Potkut saanut Topi Jaakola löysi uusia töitä
- Teemu Pulkkisen uusi joukkue selvisi!
- Leijonat-tähti Miro Aaltonen kärähti kokaiinista – pelikielto ja sakot napsahti!
- Leijonien NHL-supertähti herättää pelkoa ruotsalaispelaajassa: ”Hän tulee jyräämään minut”
- I-P: Atro Leppäsen loppukauden osoite selvillä!
- Christian Heljanko palaamassa ensi kaudeksi Liigaan – nämä kaksi seuraa kintereillä!
- Sopimus puretaan – Jesse Puljujärvi vaihtaa joukkuetta!
- IS: Kärpiltä iso paljastus Jesse Puljujärveen liittyen
- IL: Tänne Jesse Puljujärvi tähyää seuraavaksi
- Paljastus kulisseista: Colorado NHL-supertähden kintereillä – tämä mies vaihtonappulana!
- USA:n maalivahti esitti oman näkemyksensä Leijonien 4 Nations -valinnoista: ”Hänen kuuluisi olla Suomen joukkueessa”
- IS: Kiekko-Espoon haaviin iso vonkale – toinen huippuvahvistus lähellä
- Leijonien avausvastustaja iski kentälliset kasaan – näillä ketjuilla Yhdysvallat harjoitteli
- MTV: Teemu Pulkkinen sai lähtöpassit – seuraava suunta selvillä