Miksi näin? Kultaleijona lähti yllättäen kesken sopimuskauden – ”Jokaisella on omat salaisuutensa – palkka ei ollut ratkaiseva tekijä”

KHL-joukkue Metallurg Magnitogorsk tiedotti kotisivuillaan perjantaina, että suomalaishyökkääjä Harri Pesonen siirtyy joukkueeseen kahden vuoden pahvilla.
Viime toukokuun maailmanmestari Pesonen pelasi Sveitsin pääsarja NLA:n Langnaussa kaksi edellistä kautta. Viime talvena hän iski 48 runkosarjan pelissä tehot 18+24=42 (+14).
Pesosella olisi ollut vielä ensi kaudesta sopimus sveitsiläisseruan kanssa, mutta suomalaishyökkääjä saatiin houkuteltua jo nyt KHL:ään.
– Jokaisella pomolla on omat salaisuutensa. Sanon näin, että palkka ei ollut siirrossa ratkaiseva tekijä. Hänen sopimuksensa ei ole edes nykypäivän standardeilla kovin iso, KHL-seuran varapuheenjohtaja Sergei Laskov kertoi seuran tiedotteessa.
KHL:ssä Pesonen ei ole ennen pelannut. Ennen Langnau-kausia muuramelaislähtöinen kiersi muun muassa toisen NLA-joukkue Lausannen sekä rapakon takana AHL-joukkue Albany Devilsin palveluksissa. Myös NHL:ssä Pesonen on pelannut, joskin vain muutaman ottelun.
– Yksinkertaisesti hän halusi päästä testaamaan itseään KHL:ään ja näyttämään parastaan Metallurgissa, Laskov jatkoi.
Suomessa edellisen kerran sesongilla 2011-12 pelannut laituri on toistaiseksi edelleen viimeisin MM-kisojen maalari. Hän iski Leijonien viimeisen häkin vuosi sitten, kun Suomi kukisti MM-finaalissa Kanadan luvuin 3-1.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Kiekko-Espoo rysäytti: 7 pelaajaa jättää seuran
- Oho! Colorado Avalanche harkitsee todellista yllätysvetoa
- Ruotsille kovia NHL-vahvistuksia MM-kisoihin
- Leijonien maalivahti vaihtaa seuraa
- Mestaripakilta ilmoitus: ura päättyy
- Paha isku NHL:n suomalaisseuralle – tähtipelaaja sivuun pudotuspeleistä
- Leijonien MM-leiriryhmään uusi nimi
- Draamaa Vancouverissa: Canucksin päävalmentaja latasi suorat sanat riitapukari Elias Petterssonista
- Finaalipaikasta mieletön vääntö – Ilves venytti otteluparin kuudenteen peliin
- Raumalla huima trilleri! Viidennen välierän ratkaisu tuli jatkoerässä
- Urheilucast: Henrik Haapalaa viedään yllättävään Liiga-seuraan!
- LS: SaiPa virittelee hurjaa kaappausta toisesta Liiga-joukkueesta!
- Tre Kronor -hyökkääjä siirtyy Liigaan – uusi seura selvillä: ”Taistelee ykkössentterin paikasta”
- I-P: Topi Rönnin suhteen tehtiin iso päätös
- NHL-konkari sai tarpeekseen – lähtee ovet paukkuen: ”Tämä on perseestä”
- Liiga-sensaatio Atro Leppänen siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Lehti: Ilveksellä voi jäädä karusti luu käteen – tähtihyökkääjä tekemässä oharit?
- Ura ohi – entinen Liiga-puolustaja lyö luistimet naulaan
- Lehti: Tässä on JYPin ulkomaalaisvahvistuksen ensi kauden osoite
- Sami Vatasen ensi kauden Liiga-seura selvisi!