HIFK-puolustaja muisteli ensimmäistä palkkapäiväänsä – koko tili yökerhoihin: ” Asui vielä himassa ja oli edarimeininki”
![HPK – HIFK](https://www.suomikiekko.com/app/uploads/2020/06/t_VarakasVille-2018-632x406.jpg)
HIFK julkaisi Youtube-kanavallaan videon, jossa Liiga-joukkueen pelaajat puhuvat rahasta ja muistelevat mihin ensimmäinen palkka aikoinaan kului.
36-vuotiaan puolustaja Ville Varakkaan ensimmäisestä tilipussista on jo aikaa, mutta tilanne ei silti ole unohtunut.
– HIFK:ssa 18-19-vuotiaana oli kesäsopimus ja alun perin oli niin, ettei pitänyt saada mitään, mutta jotenkin me saatiin ruinattua pienet kesäfyrkat, Varakas kertoo taustoista.
Puolustajan mukaan rahat menivät aikakauden suosituimpiin helsinkiläisiin yökerhoihin.
– Asui vielä himassa ja oli edarimeininki, Varakas naureskelee vuosituhannen alkuun sijoittuneita tapahtumia.
Myöhemmin puolustaja oppi rahankäyttöä niin sanotusti kantapään kautta.
– Sitten kun asui omillaan ja sai pelaamisesta jotakin pientä palkkaa, niin kyllä sitä oli aina kusessa loppukuusta kun ei ollut fyrkkaa, Varakas toteaa ja jatkaa:
– Sillä tavallahan sitä oppii loppujen lopuksi.
Voit katsoa HIFK:n julkaiseman videon kokonaisuudessaan alta tai täältä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Sidney Crosbylla uskomaton putki Kanadan maajoukkueessa: ”Yksi parhaista”
- Kanadalle kova kolaus 4 Nations -turnauksessa: tähtipelaajan turnaus ohi
- Kanada kaatoi Ruotsin 4 Nationsin avausottelun jatkoaikatrillerissä – huonojakin uutisia tuli
- Nyt se on varmaa: jääkiekon World Cup tekee paluun!
- Katso: Kanadan superylivoima jysäytti 12 sekunnissa!
- Tässä ovat 4 Nationsin aloittavat maalivahdit – Suomi paljasti korttinsa viimeisenä
- Sami Kapasen Pelicans-debyytistä tuli todellinen maalihurjastelu
- Tamperelainen Tommi täräytti 130 000 euron voiton Liiga-otteluista!
- Kokaiinista kärynnyt Miro Aaltonen heti uuteen seuraan
- Potkut saanut Topi Jaakola löysi uusia töitä
- I-P: Atro Leppäsen loppukauden osoite selvillä!
- Christian Heljanko palaamassa ensi kaudeksi Liigaan – nämä kaksi seuraa kintereillä!
- Sopimus puretaan – Jesse Puljujärvi vaihtaa joukkuetta!
- IS: Kärpiltä iso paljastus Jesse Puljujärveen liittyen
- IL: Tänne Jesse Puljujärvi tähyää seuraavaksi
- Paljastus kulisseista: Colorado NHL-supertähden kintereillä – tämä mies vaihtonappulana!
- USA:n maalivahti esitti oman näkemyksensä Leijonien 4 Nations -valinnoista: ”Hänen kuuluisi olla Suomen joukkueessa”
- IS: Kiekko-Espoon haaviin iso vonkale – toinen huippuvahvistus lähellä
- Leijonien avausvastustaja iski kentälliset kasaan – näillä ketjuilla Yhdysvallat harjoitteli
- MTV: Teemu Pulkkinen sai lähtöpassit – seuraava suunta selvillä