Suomalaiskonkari joutui aikoinaan tappeluihin NHL:ssä nimensä takia: ”Selässä luki Blomqvist, puolihönötkin luulivat ruotsalaiseksi!”
![t_jaakiekko20110108](https://www.suomikiekko.com/app/uploads/2013/12/t_jaakiekko20110108.jpg)
Timo Blomqvist on siitä harvinainen suomalainen NHL-puolustaja 1980-luvulta, että hän raivasi itselleen pelaavan roolin tuon ajan NHL:stä puolustavana puolustajana. Tuohon aikaan peli oli nykytahtiin verrattuna täysin erilaista, ja kova piti pistää kovaa vasten.
– Olen aina sanonut puolivitsillä, että kun pelasin aika kovaa täällä Euroopassa ja se oli yksi syy, että pääsin sinne. Oman pään pelaaminen oli kovaa, koska maalin edessä sai lyödä kuin vierasta sikaa. Hyökkääjät löivät ja puolustajat löivät, kulmissa vedettiin. Siihen aikaan yritettiin vahingoittaakin, jos vastassa oli kova maalintekijä. Nykyiseen verrattuna se kovaa ja joskus sikamaistakin hommaa. Ei se ollut aina lasten katsottavaa, Blomqvist kertoo Suplan Stanley Cup classics -podcastissa.
Blomqvist sanoo joutuneensa kahnauksiin väärinkäsitystenkin vuoksi.
– Minulla oli paljon tappeluita. Olen joskus huumorimielellä sanonut, että epäonneni oli, että selässä luki Blomqvist. Kaikki pohjoisamerikkalaiset puolihönötkin luulivat, että olin ruotsalainen, ja ruotsalaiset eivät koskaan lyö takaisin. Ajateltiin, että olin helppo pala. Sellaisetkin kaverit, jotka eivät koskaan tapelleet, olivat minun kanssani valmiita, koska selässä luki Blomqvist. Selvisin tappeluistakin kuivin jaloin. Olen ylpeä, että sain monta kovaa jätkää niistettyä, eikä itselle tullut kauheasti turpaan. Se oli minun rooliani, hän sanoo.
NHL:n klassikko-otteluita voi seurata NHL-tauon ajan Viaplaysta.
Blomqvistin uraan pääsee tutustumaan Suplassa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Kokaiinista kärynnyt Miro Aaltonen heti uuteen seuraan
- Potkut saanut Topi Jaakola löysi uusia töitä
- Teemu Pulkkisen uusi joukkue selvisi!
- Leijonat-tähti Miro Aaltonen kärähti kokaiinista – pelikielto ja sakot napsahti!
- Leijonien NHL-supertähti herättää pelkoa ruotsalaispelaajassa: ”Hän tulee jyräämään minut”
- Leijonat jysäytti poikkeuksellisen ketjuratkaisun – Antti Pennanen: ”Viikonloppuna tehtiin päätös”
- Leijonien 4 Nations -ketjut ovat tässä!
- USA:n maalivahti esitti oman näkemyksensä Leijonien 4 Nations -valinnoista: ”Hänen kuuluisi olla Suomen joukkueessa”
- IL: Jesse Puljujärvi perustelee yllättävää ratkaisuaan
- Tällainen on 4 Nations -voittopokaali – katso kuva täältä!
- I-P: Atro Leppäsen loppukauden osoite selvillä!
- Christian Heljanko palaamassa ensi kaudeksi Liigaan – nämä kaksi seuraa kintereillä!
- Sopimus puretaan – Jesse Puljujärvi vaihtaa joukkuetta!
- IS: Kärpiltä iso paljastus Jesse Puljujärveen liittyen
- IL: Tänne Jesse Puljujärvi tähyää seuraavaksi
- Shokkiväite: Liigan pistepörssin kärkimies vaihtaa joukkuetta!
- IS: Tapparan tähtihyökkääjä vaihtaa joukkuetta!
- Paljastus kulisseista: Colorado NHL-supertähden kintereillä – tämä mies vaihtonappulana!
- IS: Kiekko-Espoon haaviin iso vonkale – toinen huippuvahvistus lähellä
- Leijonien avausvastustaja iski kentälliset kasaan – näillä ketjuilla Yhdysvallat harjoitteli