NHL-varaus tuli puskista – Tapparaan siirtynyt lupaus yllätyi itsekin: ”Näin oman nimeni listoilla, ja samalla hetkellä tuli jo onnitteluviesti”
Alkuperäinen juttu on julkaisu ensimmäisen ja edellisen kerran elokuussa 2019.
Voi olla, että Tapparaan Pelicansista siirtynyt pakkilupaus Santtu Kinnunen muistaa vuoden 2018 juhannuksen ikuisesti. Hän seurasi NHL:n varaustilaisuutta tuolloin Eliteprospects-sivustolta etänä, päivittäen sivua jatkuvasti.
Yhtäkkiä silmiin pamahti tuttuakin tutumpi nimi.
– Selailin ja päivittelin siinä sivuja aikani kuluksi. Näin oman nimeni listoilla, ja samalla hetkellä (silloiselta joukkuekaveri Jesse) Ylöseltä tuli jo onnitteluviesti. Ensimmäinen ajatus oli, että jaaha, tuli varaus. Kyllä se puskista tuli, Kinnunen veisteli alkusyksyllä 2019 Pelicansin kotisivuilla.
Kinnunen on tulevaisuuden nimi, josta kuullaan jatkossa vielä enemmän. Siirtyminen Tapparaan tehnee hyvää pelaajalle, joka ei tuntunut Pelicansissa pulpahtavan sittenkään pinnalle odotetulla tavalla.
Pakkia on silti seurattu silmä kovana. Panthers nappasi hänet 7. kierroksella numerolla 207.
– Se tuo isoa buustia, kun tietää, että jotkut ovat katsoneet sinun pelaavan. Siinä haluaa näyttää olevansa vielä parempi pelaaja ja kehittyä koko ajan lisää.
Toisaalta esimerkiksi muutamia vuosia sitten nimi Santtu Kinnunen ei taatusti ollut suuren yleisön tiedossa. Miesten peleihin, eli Mestiksen Peliittoihin pakki nousi kaudella 2017-18.
– En olisi uskonut, että tulisin junnuista näin vauhdilla. Itse olen sen duunin tehnyt, että olen päässyt jo näinkin pitkälle, mutta en olisi uskonut, että ensimmäisen A:n kauden jälkeen olisi alla miesten pelejä Mestiksessä.
Viime kausi Pelicansissa ei mennyt lapaan. Joukkue olisi jäänyt ulos pudotuspeleistä, eikä Kinnuselle kertynyt vastuuta Liigassa juurikaan. Pääasiassa Mestistä Peliitoissa luutinut pakki iski 24 ottelussa tehot 0+1=1 (-9).
– Omasta mielestäni olen valmis kantamaan pistevastuuta. Parhaani teen joukkueen hyväksi, että voitetaan. Kyllä ne pisteet sieltä tulevat hyvän pelin kautta. Ei niihin pidä liikaa keskittyä, pelaaja ennakoi noin vuosi sitten.
– Lähdetään nyt peli kerrallaan etenemään ja katsotaan, miten menee. En stressaa pisteistä – niitä tulee, jos niitä ansaitsee. Tämä on hieno mahdollisuus. Pitää tehdä kovaa töitä, että ansaitsee pelipaikan ja pääsee pelaamaan paljon.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Leijonien NHL-supertähti herättää pelkoa ruotsalaispelaajassa: ”Hän tulee jyräämään minut”
- Leijonat jysäytti poikkeuksellisen ketjuratkaisun – Antti Pennanen: ”Viikonloppuna tehtiin päätös”
- Leijonien 4 Nations -ketjut ovat tässä!
- USA:n maalivahti esitti oman näkemyksensä Leijonien 4 Nations -valinnoista: ”Hänen kuuluisi olla Suomen joukkueessa”
- IL: Jesse Puljujärvi perustelee yllättävää ratkaisuaan
- Tällainen on 4 Nations -voittopokaali – katso kuva täältä!
- Kaksi uutta ulkomaalaista Liigaan – ja yksi pois
- MTV: Teemu Pulkkinen sai lähtöpassit – seuraava suunta selvillä
- Luistimet naulaan! Yli 1000 NHL-ottelun hyökkääjä päättää uransa – ”On tullut aika”
- Miika Elomon kuolemasta tuli uutta tietoa
- I-P: Atro Leppäsen loppukauden osoite selvillä!
- Christian Heljanko palaamassa ensi kaudeksi Liigaan – nämä kaksi seuraa kintereillä!
- Sopimus puretaan – Jesse Puljujärvi vaihtaa joukkuetta!
- IS: Kärpiltä iso paljastus Jesse Puljujärveen liittyen
- IL: Tänne Jesse Puljujärvi tähyää seuraavaksi
- Shokkiväite: Liigan pistepörssin kärkimies vaihtaa joukkuetta!
- IS: Tapparan tähtihyökkääjä vaihtaa joukkuetta!
- Paljastus kulisseista: Colorado NHL-supertähden kintereillä – tämä mies vaihtonappulana!
- IS: Kiekko-Espoon haaviin iso vonkale – toinen huippuvahvistus lähellä
- Leijonien avausvastustaja iski kentälliset kasaan – näillä ketjuilla Yhdysvallat harjoitteli