”Toivottavasti teen pisteitä ja voitamme mestaruuden” – liigajoukkue hankki AHL:ssä tehoilleen sentterin, alku Suomen taipaleelle tuskainen
HIFK:hon siirtyneen Alex Broadhurstin uusi alku Suomessa oli haastava. Maanantaina joukkueen mukaan jääharjoituksiin päässyt yhdysvaltalaishyökkääjä pääsi vasta viime viikolla tapaamaan uutta joukkuettaan. Kaksi ensimmäistä Suomen viikkoaan sentteri vietti karanteenissa.
– Oli rankkaa olla itsekseen erossa jengistä. Onneksi ruotsalaiset olivat tukena ja sain heiltä vinkkejä, mitä täällä kannattaa tehdä, KooKoosta tutun Terry Broadhurstin muutamia vuosia nuorempi pikkuveli selittää HIFK:n kotisivuilla viitaten yhtälailla karanteenissa olleisiin Sebastian Dykiin ja Johan Motiniin.
HIFK:n viime kaudet eivät ole olleet sitä, mihin joukkueen olisi sesonki toisen perään pitänyt paperia tuijottamalla pystyä. Keväällä 2019 se oli neljäs hävittyään pronssipelin Tapparalle, edellinen mitali on pronssinen keväältä 2018.
– Haluan olla hyvä johtaja ja pelata hyvää kahden suunnan peliä. Toivottavasti teen pisteitä ja voitamme mestaruuden. Voittaminen merkitsee minulle paljon ja tiedän sen olevan tärkeää myös jätkille pukukopissa. Haluamme voittaa, olemme nälkäisiä ja mielestäni meillä on hyvä jengi.
– Meillä on nopea joukkue. Tempo treeneissä on kova ja ottaa varmasti hetken tottua vauhtiin ja kaukalon kokoon. Meillä on hyvä jengi ja maalivahdit ovat todella hyviä.
AHL-joukkue San Diego Gullsista tullut sentteri on tehtaillut farmiliigan 384 pelissä tehot 79+136=215 (-18), ja 32 pudotuspeliottelua ovat nekin tuoneet kohtalaisen hyvät pinnat 4+11=15 (-3). Pelaaja pääsee ensimmäisen kerran Suomessa irti kolmella kolmea vastaan pelattavassa uudessa harjoitusturnaussarjassa myöhemmin tällä viikolla.
– Pidän itseäni taitopelaajana ja toivottavasti pääsen näyttämään kykyni. Luisteltua tulee varmasti paljon, joten toivottavasti pääsen kuntoon viikon aikana. Formaatti on uusi kaikille. Lähdemme voittamaan, mutta myös nauttimaan pelistä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Leijonien NHL-supertähti herättää pelkoa ruotsalaispelaajassa: ”Hän tulee jyräämään minut”
- Leijonat jysäytti poikkeuksellisen ketjuratkaisun – Antti Pennanen: ”Viikonloppuna tehtiin päätös”
- Leijonien 4 Nations -ketjut ovat tässä!
- USA:n maalivahti esitti oman näkemyksensä Leijonien 4 Nations -valinnoista: ”Hänen kuuluisi olla Suomen joukkueessa”
- IL: Jesse Puljujärvi perustelee yllättävää ratkaisuaan
- Tällainen on 4 Nations -voittopokaali – katso kuva täältä!
- Kaksi uutta ulkomaalaista Liigaan – ja yksi pois
- MTV: Teemu Pulkkinen sai lähtöpassit – seuraava suunta selvillä
- Luistimet naulaan! Yli 1000 NHL-ottelun hyökkääjä päättää uransa – ”On tullut aika”
- Miika Elomon kuolemasta tuli uutta tietoa
- I-P: Atro Leppäsen loppukauden osoite selvillä!
- Christian Heljanko palaamassa ensi kaudeksi Liigaan – nämä kaksi seuraa kintereillä!
- Sopimus puretaan – Jesse Puljujärvi vaihtaa joukkuetta!
- IS: Kärpiltä iso paljastus Jesse Puljujärveen liittyen
- IL: Tänne Jesse Puljujärvi tähyää seuraavaksi
- Shokkiväite: Liigan pistepörssin kärkimies vaihtaa joukkuetta!
- IS: Tapparan tähtihyökkääjä vaihtaa joukkuetta!
- Paljastus kulisseista: Colorado NHL-supertähden kintereillä – tämä mies vaihtonappulana!
- IS: Kiekko-Espoon haaviin iso vonkale – toinen huippuvahvistus lähellä
- Ei hyvältä näytä! Patrik Laine koki karun kohtalon NHL:ssä