Lukon urheilupomo tuskailee erään korona-ajan tosiseikan kanssa: ”Se ei ole kiva juttu”

Liigan runkosarjan kärjessä oleva Lukko jatkaa kauttaan torstaina, kun se kohtaa vieraskaukalossa KalPan.
Raumalaisten urheilujohtaja Kalle Sahlstedt avaa seuran nettisivulla julkaistussa välikatsauksessa haasteita, joita koronaviruspandemia on tuonut.
– Sanotaanko niin, että kaikkeen muuhun kuin urheilujohtamiseen on mennyt aivan liikaa työaikaa. Se ei ole kiva juttu, mutta toisaalta monessa muussakin työpaikassa ollaan varmasti saman asian edessä. Kaikki se testaaminen, erityisjärjestelyt, karanteenit ja sen sellaiset tuottavat paljon työtä. Ja toki yleinen epävarmuus: takeita tulevasta on hyvin vähän monellakin alalla, niin myös Liigakiekkoilussa, Sahlstedt kiteyttää.
Sahlstedt muistuttaa myös ikävästä tosiseikasta, johon kiekkoihmisillä ei ole työkaluja.
– Meillä urheilujohtajilla ei kuitenkaan epidemian suhteen ole mitään asiantuntijaroolia. Tässä joudutaan toimimaan pitkälti niin, miten valtionvalta käskee toimimaan.
Sahlstedt kiittelee kaikesta huolimatta tapaa, miten tilanteeseen on seurassa reagoitu.
– Meillä asiat on hoidettu mielestäni tyylikkäästi ja asiantuntevasti. Me olimme ensimmäisiä seuroja, jotka pääsivät pelaajien palkanalennuksista sopuun jo hyvissä ajoin kauden alussa. Näkisin, että me kärsimme aika vähän tilanteesta juuri siksi, että meillä on selvät sävelet, missä mennään ja mitä tehdään. Lukko, toimitusjohtaja Timo Rajala etunenässä, on tehnyt erinomaisen työn, että seuran tilanne on pysynyt suht rauhallisena. Pelaajat ja toimihenkilöt ovat saaneet täysillä keskittyä omaan tekemiseensä, Sahlstedt toteaa.
Jo kesken jääneellä viime kaudella erinomaisesti esiintyneen raumalaisryhmän suunta on Sahlstedtin mukaan oikea.
– Väittäisin, että tässä ollaan vahvasti oikeilla raiteilla. Tekemistä ohjaa urheilustrategia ja jokaiselle vuodelle tehtävä toimintasuunnitelma ja monessa asiassa olemme päässeet jo pidemmälle kuin uskoimme. Joissain asioissa emme ole ihan vielä siellä, missä halutaan, mutta meillä on tietyt tavoitteet, mihin pyritään, Sahlstedt painottaa.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Leijonien MM-leiriryhmään uusi nimi
- Draamaa Vancouverissa: Canucksin päävalmentaja latasi suorat sanat riitapukari Elias Petterssonista
- Finaalipaikasta mieletön vääntö – Ilves venytti otteluparin kuudenteen peliin
- Raumalla huima trilleri! Viidennen välierän ratkaisu tuli jatkoerässä
- Suomi kohtasi Ruotsin – Emil Larmilta hurja kolmas erä
- Jussi Ahokas sai merkittävän tunnustuksen
- Liiga-seuraan isoja muutoksia – seitsemän pelaajaa vaihtaa maisemaa!
- I-P: Topi Rönnin suhteen tehtiin iso päätös
- Kova kohtalo: NHL rankaisi Jesse Puljujärveä
- Huippu-uutinen: Leijonille hurjia NHL-vahvistuksia MM-kisoihin!
- Urheilucast: Henrik Haapalaa viedään yllättävään Liiga-seuraan!
- LS: SaiPa virittelee hurjaa kaappausta toisesta Liiga-joukkueesta!
- Tre Kronor -hyökkääjä siirtyy Liigaan – uusi seura selvillä: ”Taistelee ykkössentterin paikasta”
- NHL-konkari sai tarpeekseen – lähtee ovet paukkuen: ”Tämä on perseestä”
- Liiga-sensaatio Atro Leppänen siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Lehti: Ilveksellä voi jäädä karusti luu käteen – tähtihyökkääjä tekemässä oharit?
- Ura ohi – entinen Liiga-puolustaja lyö luistimet naulaan
- Lehti: Tässä on JYPin ulkomaalaisvahvistuksen ensi kauden osoite
- Sami Vatasen ensi kauden Liiga-seura selvisi!
- HIFK:n miehiltä epäasiallista käytöstä – pitkäaikainen yhteistyökumppani lähtee!