TOP6: Lokakuun valovoimaisimmat seikat Liigassa – Kärpät ja Tappara eivät jyrääkään, pelisiirtojen osalta olisi voinut mennä huonomminkin

Liigaa on nyt pelattu ensimmäisen kuukauden ajan koronaviruksen piinatessa ja kysymysmerkkien leijatessa yllä jatkuvasti.
Sarja on pyörähtänyt vauhtiin silti ja mennyt eteenpäin varsin hyvään tahtiin, vaikka ottelusiirtoja on tapahtunut jonkin verran. Listasimme alle menneen kuukauden kuusi valovoimaisinta seikkaa.
6. Peter Tiivolan rynnistys
Yksittäisistä pelaajista iloisin valopilkku on ollut pistepörssin kakkonen Tiivola. Ässien kärkisentteri on painanut 12 pelissä huikeat tehot 3+12=15 (+8). Pelaaja nousi otteillaan maajoukkueeseen ensimmäistä kertaa koskaan. Pelaajan yhden kauden piste-ennätys on muuten 31 pinnaa, josta hän on siis kasannut jo nyt puolet.
5. Sarjataulukon uudet tuulet
Siis hetkinen? Liigaa on pelannut noin 10 kierrosta per joukkue, eikä kärjessä keikukaan Kärpät tai Tappara. On ehkä naiivia sanoa, että hyvä näin, koska nyt arki on mitä on. On vaikeaa arvioida, miten paljon nykyinen tilanne vaikuttaa esimerkiksi mainittuihin laumoihin, mutta jos vaikutus on pieni, niin sitten saanee vähän ilakoida siitä, että sarjataulukko ei ole aina samannäköinen. Tapparalla on kärkeen 11 pinnaa ja Kärpillä 12 pistettä.
4. KalPan ja Pelicansin tulostaso
Kuopiosta ja Lahdesta puhaltaa vahva myötäinen sellaisilla joukkueilla, jotka arveltiin kauas kärjestä. KalPa on voittanut kahdeksasta pelistä peräti kuusi ja Pelicansin 11 ottelusta kuusi. Kummatkin ovat pelanneet raikasta kiekkoa, jonka jalkoihin jäi suuri ja mahtava Kärpät.
3. Rasmus Reijolan maaginen nollaputki
Vaasalaisvahti on vielä suurempi yllättäjä kuin KalPa ja Pelicans joukkuetasolla. Vantaalaislähtöinen vahti piti nollat putkeen kolmessa pelissä peräkkäin HPK:ta, Tapparaa ja SaiPaa vastaan – ja siis vieraissa. Reijola on päästänyt tällä kaudella vain viisi maalia viidessä pelissä. Torjuntaprosentti on huima 95,61.
2. Jokainen joukkue on yhä pystyssä
Näinä absurdeina aikoina ei tätäkään kohtaa voi pitää itsestäänselvänä. Luojan kiitos, kaikki 15 joukkuetta puksuttivat ensimmäisen kuukauden läpi – saman soisi jatkuvan runkosarjan loppuun asti ja siitä jatkavien kohdalla niin pitkälle, kuin menestys oikeuttaa. Hiljalleen kohti parempaa.
1. Ottelusiirtoja ei tullut enempää
Sport ei saanut pelata kotonaan Vaasassa ja Kärpät sekä KalPa joutuivat lisäksi todistamaan useamman ottelun siirtoja. Muuten liigakauttahan on pystytty viemään eteenpäin yllättävänkin normaalisti. Joukkueet ovat pelanneet tällä hetkellä otteluita 8-12 kappaletta, joten pelimääräheitot ovat vielä suhteellisen inhimillisiä. Huonomminkin olisi ensimmäinen koronaviruskauden kuukausi voinut mennä!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Se oli siinä – lähes 300 NHL-ottelun konkari lopettaa uransa
- Nicklas Bäckströmistä iso paljastus!
- Pelicans sopimukseen ruotsalaisjärkäleen kanssa
- Kultaleijona Toni Rajala: Uusi sopimus
- Kärpät-floppi löysi uuden seuran
- Pelicans kiinnitti SHL-seuraikonin
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari löysi uuden seuran NHL:ssä
- Leijonien kultasankari Harri Säteri: Ensi kauden seura selvillä
- Tämä on Petri Kontiolan tilanne – kuva julki
- Tapparan NHL-lupaus loikkaa HIFK:hon – myös toinen pelaaja suuntaa Helsinkiin
- Tämä on Petri Kontiolan tilanne – kuva julki
- Liiga-seura täräytti hurjan hankinnan hyökkäykseen!
- Patrik Laine saamassa suomalaisen ketjukaverin NHL:ssä?
- IL: NHL-seura tarjosi töitä Teemu Selänteelle
- Lähde: Kohta jysähtää iso vaihtokauppa – NHL-lahjakkuus vaihtamassa maisemaa!
- Tapparan NHL-lupaus loikkaa HIFK:hon – myös toinen pelaaja suuntaa Helsinkiin
- TPS:ään palaava tähtipuolustaja: Tässä suurin ero Liigan ja Tshekin sarjan välillä
- Sportsnet: Tässä vapaiden markkinoiden kuumin suomalaisnimi – vaihtaa isommalla rahalla toiseen NHL-seuraan?
- Kultaleijona jättää Sveitsin liigan: tässä uusi osoite
- Superlupaus haukkuu NHL:stä tutun pelitavan: ”Mitä tämä on?”