Sport liitää ihmeellisessä voittoputkessa uusien hankintojen ansiosta – Risto Dufvalta käsittämätön kommentti Tappara-voiton jälkeen
![HPK – Sport](https://www.suomikiekko.com/app/uploads/2020/11/t_dufvaristo2020-632x421.jpg)
Vaasassa puhaltaa ainakin tulosten valossa tuuli kohti oikeaa, kun paikallinen Sport liitää peräti kolmen ottelun voittoputkessa ja neljän pelin pisteputkessa. Joukkue on tällä hetkellä 11:ntenä, vain kaksi pinnaa viimeistä pudotuspelipaikkaa perässä.
Sport on kaatanut putkensa aikana heikon JYPin sekä kärkipaikkojen Pelicansin ja valtakuntamme kovimpiin vuodesta toiseen kuuluvan Tapparan.
Kirvesrinnat olivat tiistaina pahasti telineissä, sillä Niko Hovinen joutui torjumaan Sportin maalilla sinänsä vain 20 kertaa. Voisi kuvitella, että Tappara olisi rummuttanut nimivahvalla sakilla kohti maailmanmestaria enemmänkin.
Toisaalta Sport laukoi Dominik Hrachovinaa kohti vain 11 kertaa. Vahti antautui kolmesti.
Sportin esitys oli kaikkiaan vankka. Hyökkääminen oli tehokasta, puolustaminen tiivistä ja maalivahtipelikin toimi. Lisäksi ykkösketjun teholaiturit Michael ja Janne Keränen iskivät yhteensä tehot 2+1=3, kultakuuppa Sebastian Stålberg iski yhden maalin ja Jesse Paukku pisteet 1+1=2.
Kotkapaitojen luotsi Risto Dufva kertoi Liigan sivuilla julkaistussa lehdistötilaisuudessa, että kentälliset ovat pikkuhiljaa napsumassa kohdalleen – aiemmin ne ovat olleet hakusessa. Lisäksi muutama uusi mies on tuonut hyökkäämiseen valtavasti lisää ratkaisutaitoa.
Dufva luonnehti Tappara-peliä varsin huvittavaan tyyliin.
– Ne, jotka on tehneet maaleja, tekee maaleja, ja ne, ketkä puistelee mattoja, puistelee mattoja, luotsi virnisti.
Sportin ja tamperelaisten virettä kuvastaa hyvin se, että normaalisti joukkueet on kuviteltu täysin eri päihin sarjataulukkoa, mutta nyt porukoiden välinen ero on vain kuusi pinnaa. Tapparalla on lisäksi yksi ottelu enemmän pelattuna.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Kokaiinista kärynnyt Miro Aaltonen heti uuteen seuraan
- Potkut saanut Topi Jaakola löysi uusia töitä
- Teemu Pulkkisen uusi joukkue selvisi!
- Leijonat-tähti Miro Aaltonen kärähti kokaiinista – pelikielto ja sakot napsahti!
- Leijonien NHL-supertähti herättää pelkoa ruotsalaispelaajassa: ”Hän tulee jyräämään minut”
- Leijonat jysäytti poikkeuksellisen ketjuratkaisun – Antti Pennanen: ”Viikonloppuna tehtiin päätös”
- Leijonien 4 Nations -ketjut ovat tässä!
- USA:n maalivahti esitti oman näkemyksensä Leijonien 4 Nations -valinnoista: ”Hänen kuuluisi olla Suomen joukkueessa”
- IL: Jesse Puljujärvi perustelee yllättävää ratkaisuaan
- Tällainen on 4 Nations -voittopokaali – katso kuva täältä!
- I-P: Atro Leppäsen loppukauden osoite selvillä!
- Christian Heljanko palaamassa ensi kaudeksi Liigaan – nämä kaksi seuraa kintereillä!
- Sopimus puretaan – Jesse Puljujärvi vaihtaa joukkuetta!
- IS: Kärpiltä iso paljastus Jesse Puljujärveen liittyen
- IL: Tänne Jesse Puljujärvi tähyää seuraavaksi
- Shokkiväite: Liigan pistepörssin kärkimies vaihtaa joukkuetta!
- IS: Tapparan tähtihyökkääjä vaihtaa joukkuetta!
- Paljastus kulisseista: Colorado NHL-supertähden kintereillä – tämä mies vaihtonappulana!
- IS: Kiekko-Espoon haaviin iso vonkale – toinen huippuvahvistus lähellä
- Leijonien avausvastustaja iski kentälliset kasaan – näillä ketjuilla Yhdysvallat harjoitteli