NHL-GM saamassa pian potkut? Tämä kommentti saattoi sinetöidä kiekkopomon kohtalon

Vancouver Canucksin kausi on ollut tähän mennessä valtave pettymys. Joukkueesta odotettiin yhtä Kanadan divisioonan kovimmista, mutta odotukset on alitettu karusti. 14 ottelusta saldona on vain kuusi voittoa, ja joukkue on kolmanneksi viimeisenä, vaikka on pelannut selvästi eniten koko divisioonassa.
Heikon alun vuoksi seuran GM Jim Benning on jo potku-uhan alla. Hän teki paljon erilaisia liikkeitä sarjatauon aikana ja poltti rahaa, mutta Vancouver ei näistä vahvistunut.
Benning ei tehnyt jatkosopimusta maalivahti Jacob Markströmille eikä hyökkääjä Tyler Toffolille. Toffolin menetys oli erityisen kirvelevä, sillä hän mättää nyt kovia tehoja Montreal Canadiensissa.
Tilannetta Benningin kannalta pahentaa hänen antamansa selitykset. Toffoli päätyi muualle, kun aika loppui Benningiltä kesken. Asia on tulkittu siten, että Toffolin menetyksessä kyse oli ennen kaikkea GM:n osaamattomuudesta.
– Meidän aikeemme oli saada hänelle jatkosopimus, ja jos meillä olisi ollut hieman lisää aikaa, olisimme saattaneet saada sen aikaan. Olimme siinä pisteessä, että tiesin Tylerin haluavan jatkaa meillä ja yritimme saada sitä toimimaan. Meiltä tavallaan loppui aika, kun hän sai tarjouksia muualta ja hänen täytyi hyväksyä joku niistä, Benning selitti aikanaan.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Balázs Sebők palaa Liigaan!
- Kärpät teki jättikaappauksen KalPasta!
- Toimittaja: Liiga-mestari KalPan tähtipelaajat loikkaamassa Tapparaan!
- Tappara vahvistuu MM-kisahyökkääjällä!
- Leijonien uusi kapteeni selvisi!
- IL: Liiga-seuralta huima kaappaus – Leijonat-puolustaja haaviin!
- IL: Anrei Hakulinen palaa Liigaan!
- Hattutemppu! Mikko Rantanen kirjoitti käsittämätöntä NHL-historiaa
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Ilveksen maajoukkuetähti löysi uuden joukkueen!
- Urheilucast: Leo Komarov kahden Liiga-seuran kiikarissa!
- Tässä Leijonien MM-joukkue – kaksi uutta NHL-vahvistusta mukaan!
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Mikko Rantanen upotti Coloradon käsittämättömällä tempulla: ”Legendaarinen esitys!”
- Maajoukkuemies lähtee Ilveksestä – uusi seura selvillä!
- MTV: Suomen NHL-tähti sanoi ”kiitos ei” MM-kisoille
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan