Tappara – Ilves: Poissaolot kurittavat Tapparaa
![HPK – Tappara](https://www.suomikiekko.com/app/uploads/2017/04/t_tapolajussi20161115a.jpg)
Liiga
Tappara – Ilves
Perjantai 19.03. klo 18:30
Tampereella pelataan perjantaina kauden neljäs paikallispeli. Kolmessa ensimmäisessä ottelussa Ilves on ollut parempi ja hieman pitemmälläkin aikavälillä tupsukorvista on tullut Tapparalle äärimmäisen vaikea vastus. Sarjataulukossa tilanne on tiukka – joukkueet ovat kahden pisteen sisällä, joten latausta saadaan myös siltä puolelta.
Viime otteluissa Tapparalla on ollut todella pahoja vaikeuksia maalinteossa. Kristian Kuuselan poissaolo on jättänyt yllättävän ison loven tehoihin. Lisäksi kiekollista osaamista on poissa puolustuksesta, kun Valtteri Kemiläinen ja Maksim Matushkin puuttuvat kokoonpanosta. Sanomattakin on selvää, että näitä poissaoloja on vaikea paikata niin, etteikö se näkyisi. Poissaoloja ei siis ole erityisen paljon, mutta ikäviä ne ovat.
Ilveksen otteet heittelevät hieman – tällä hetkellä on alla kolme tappiota, joista kaksi jatkoajan jälkeen. Jouko Myrrän suojatit eivät tunnu syttyvän maksimisuoritukseen joka ilta, mikä on sangen huolestuttavaa. Plussapuolelle voi puolestaan laskea Ville Kolppasen skarpit otteet maalin suulla. Perjantaina Teemu Lepaus palaa pelikiellosta kokoonpanoon ja tämä piristänee joukkueen hyökkäyspeliä.
Lyö vetoa ottelusta:
Tappara on kertoimissa merkattu ottelussa suosikiksi. Ilveksen pelaamisessa voisikin olla ideaa. Varsinainen vetosuositus on kuitenkin vähämaalisuudesta. Kumpikaan joukkue ei ole saanut viime peleissä paljoa aikaiseksi ja tärkeässä paikallispelissä maalit voivat olla kortilla – vetosuositus on siis Ottelussa alle 4.5 maalia (60 min) kertoimella 2,23.
tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon.
Lunasta in tervetulopaketti näin:
- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Leijonien 4 Nations -ketjut ovat tässä!
- USA:n maalivahti esitti oman näkemyksensä Leijonien 4 Nations -valinnoista: ”Hänen kuuluisi olla Suomen joukkueessa”
- IL: Jesse Puljujärvi perustelee yllättävää ratkaisuaan
- Tällainen on 4 Nations -voittopokaali – katso kuva täältä!
- Kaksi uutta ulkomaalaista Liigaan – ja yksi pois
- MTV: Teemu Pulkkinen sai lähtöpassit – seuraava suunta selvillä
- Luistimet naulaan! Yli 1000 NHL-ottelun hyökkääjä päättää uransa – ”On tullut aika”
- Miika Elomon kuolemasta tuli uutta tietoa
- Jymy-yllätys: Jesse Puljujärvi löysi uuden joukkueen rapakon takaa!
- Leijonien avausvastustaja iski kentälliset kasaan – näillä ketjuilla Yhdysvallat harjoitteli
- I-P: Atro Leppäsen loppukauden osoite selvillä!
- Christian Heljanko palaamassa ensi kaudeksi Liigaan – nämä kaksi seuraa kintereillä!
- Sopimus puretaan – Jesse Puljujärvi vaihtaa joukkuetta!
- IS: Kärpiltä iso paljastus Jesse Puljujärveen liittyen
- IL: Tänne Jesse Puljujärvi tähyää seuraavaksi
- Shokkiväite: Liigan pistepörssin kärkimies vaihtaa joukkuetta!
- IS: Tapparan tähtihyökkääjä vaihtaa joukkuetta!
- Paljastus kulisseista: Colorado NHL-supertähden kintereillä – tämä mies vaihtonappulana!
- IS: Kiekko-Espoon haaviin iso vonkale – toinen huippuvahvistus lähellä
- Ei hyvältä näytä! Patrik Laine koki karun kohtalon NHL:ssä