Liigassa aikanaan liekehtinyt leijonayllättäjä ei tehnyt talvella maaliakaan – loisti nyt vanhassa kotihallissaan Suomen ykkössankarina: ”Totta kai oli hieno fiilis”

Pedersören kunnasta kotoisin oleva suomalaispakki Tony Sund, 25, pelasi itsensä suomalaiskansan tietoon viimeistään torstaina, kun hän naputti Italian reppuun kaksi maalia Leijonien 3-0-voitton päättyneessä MM-kisaottelussa.
Tällä kaudella sekä latvialaista KHL-joukkue Dinamo Riikaa että sveitsiläistä NLA-porukka HC Davosia edustanut puolustaja nautti maaleista vanhassa kotihallissaan.
– Totta kai oli hieno fiilis niistä, en ihan joka päivä tee kahta maalia. Mutta pääasia on, että voitimme ja saimme kolme pinnaa, Liigassa aikoinaan Sportin väreissä yhdellä runkosarjakaudella jopa 35 pinnaa (8+27) latonut Sund hymähti Italia-pelin tauottua Riiassa.
Suomi oli saapasmaata vastaan nöyrä ja sitkeä, eikä se näyttänyt laittavan lekkeriksi missään vaiheessa. Ensimmäisen ja ainoan kahden minuutin jäähyn Suomi otti aivan kolmoserän lopulla.
– Mun mielestä pelattiin hyvää peliä ensimmäisessä erässä. Tokassa erässä oltiin ehkä vaisuja… Tai ehkä pelattiin huonommin. Mutta kolmanteen erään parannettiin. Oli ihan ansaittu voitto, Sund summasi.
Latvian kisojen seitsemännen pelipäivän suurin uutinen on se, että maan hallitus purkaa koronavirusrajoitteita. Yleisö pääsee mukaan peleille 1. kesäkuuta alkaen alkusarjan päätökseen ja pudotuspeleihin.
– Totta kai on vähän harmi, ettei saa olla yleisöä – mutta näin se on olut koko kaudella. Ei siihen oikein pysty vaikuttamaan. Kyllä tärkeintä on se, että kaikki pysyy terveinä. Muut asiat tulevat sen jälkeen, MM-jäillä jo tehot 2+1=3 (+3) tehnyt Sund lopetti.
Miehen maalitahti on ollut vanhassa kotihallissa luokkaa hulppea, ja esimerkiksi seurajoukkuekauden saldoksi kaikkiaan 42 matsissa jäi 0+12=12 (-8).
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Mestaripakilta ilmoitus: ura päättyy
- Paha isku NHL:n suomalaisseuralle – tähtipelaaja sivuun pudotuspeleistä
- Leijonien MM-leiriryhmään uusi nimi
- Draamaa Vancouverissa: Canucksin päävalmentaja latasi suorat sanat riitapukari Elias Petterssonista
- Finaalipaikasta mieletön vääntö – Ilves venytti otteluparin kuudenteen peliin
- Raumalla huima trilleri! Viidennen välierän ratkaisu tuli jatkoerässä
- Suomi kohtasi Ruotsin – Emil Larmilta hurja kolmas erä
- Jussi Ahokas sai merkittävän tunnustuksen
- Liiga-seuraan isoja muutoksia – seitsemän pelaajaa vaihtaa maisemaa!
- I-P: Topi Rönnin suhteen tehtiin iso päätös
- Urheilucast: Henrik Haapalaa viedään yllättävään Liiga-seuraan!
- LS: SaiPa virittelee hurjaa kaappausta toisesta Liiga-joukkueesta!
- Tre Kronor -hyökkääjä siirtyy Liigaan – uusi seura selvillä: ”Taistelee ykkössentterin paikasta”
- NHL-konkari sai tarpeekseen – lähtee ovet paukkuen: ”Tämä on perseestä”
- Liiga-sensaatio Atro Leppänen siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Lehti: Ilveksellä voi jäädä karusti luu käteen – tähtihyökkääjä tekemässä oharit?
- Ura ohi – entinen Liiga-puolustaja lyö luistimet naulaan
- Lehti: Tässä on JYPin ulkomaalaisvahvistuksen ensi kauden osoite
- I-P: Topi Rönnin suhteen tehtiin iso päätös
- Sami Vatasen ensi kauden Liiga-seura selvisi!