Nämä vapaat agentit Euroopasta olisivat kovia vahvistuksia KHL:ään
Kuluneella kaudella Euroopan kaukaloissa hyvää jälkeä tehneitä pelureita on tällä hetkellä mukava määrä vapailla markkinoilla. Venäläinen Allhockey.ru -sivusto listasikin viisi pelaajaa, jotka olisivat kovia vahvistuksia KHL:ään ja jotka tekisivät samalla sarjasta mielenkiintoisemman. Listalla on mukana tuttuja nimiä myös Liigan seuraajille.
Daniel Zaar (Rögle BK)
Zaar oli päässyt venäläissivuston listalle, mutta 27-vuotias ruotsalaishyökkääjä ehti vastikään solmia kaksivuotisen sopimuksen Torpedo Nizhni Novgorodin kanssa. Hän teki viime kaudella Röglen paidassa 52 ottelussa 50 pistettä sijoittuen pistepörssissä toiseksi. Pudotuspeleissä 11 otteluun hän iski 8 pinnaa. AHL:stä kokemusta on kertynyt kahden kauden ajalta 126 ottelun verran. Niissä on syntynyt 73 pinnaa.
Peter Cehlarik (Leksands IF)
Kesän 2013 Boston Bruinsin 3. kierroksen varaus Cehlarik saapui täksi kaudeksi Eurooppaan ja SHL:ään. Edelliset neljä kautta sujuivat Pohjois-Amerikassa, lähinnä AHL-ympäristössä. NHL-otteluita kertyi Bruinsin riveissä 40, joissa syntyi 11 pistettä. Paluu Eurooppaan teki slovakialaiselle hyvää. Hän oli SHL:n pistepörssin 11. ja pisteitä syntyi 40. 25-vuotias hyökkääjä edusti kotimaataan juuri päättyneissä MM-kisoissa tehden kahdeksaan otteluun 11 pistettä. Pistepörssissä hän sijoittui lopulta viidenneksi.
Josh Kestner (TPS)
Liiga-kaukaloissa ihastuttanut jenkkivirtuoosi saapui Turkuun ECHL-liigasta. Siellä hän pelasi edelliskaudella 58 ottelua iskien peräti 73 pistettä. TPS-nutussa tehot 24+25=49 oikeuttivat sekä piste- että maalipörssin kolmanteen sijaan. Pudotuspeleissäkin syntyi 10 pinnaa 13 peliin. Hyvän laukauksen omaava 27-vuotias hyökkääjä olisi kova täsmäase hyökkäyspeliin monelle KHL-seuralle. Venäläissivusto vertaakin Kestnerin kehityskaarta entiseen Lukko-hyökkääjään Justin Danforthiin, joka saapui Kestnerin tavoin ECHL:stä Liigaan ja pystyi nousemaan pelillisesti aivan uudelle tasolle.
Carl Klingberg (EV Zug)
Ruotsin MM-kisakoneessa mukana ollut Klingberg ehti pelata vain kaksi ottelua, kunnes loukkaantui ja joutui lähtemään kotiin. Edelliset viisi kautta Zugin riveissä kiekkoillut hyökkääjä on pelannut Sveitsissä hyvällä tasolla, kun kaikkiaan 220 ottelua ovat tuottaneet 150 pistettä. 30-vuotias Klingberg on pelannut KHL:ssä Torpedon riveissä kaudella 2015-16, mutta kausi tuotti ainoastaan 17 pistettä 55 otteluun. Neljä kautta sujui myös AHL:ssä, mutta NHL-ura ei koskaan auennut.
Aleksi Saarela (Lukko)
Kolme edellistä kautta sujuivat Pohjois-Amerikassa ja pääosin AHL:ssä. NHL-kokemusta on ehtinyt kertymään 9 ottelun verran Florida Panthersin paidassa. Paluu Liigaan oli menestys, sillä 24-vuotias snaipperi paukutti 23 maalia sijoittuen maalipörssissä viidenneksi. Varsinkin alkukaudesta verkko heilui tiuhaan tahtiin. New York Rangersin 3. kierroksen varaus kesältä 2015 on ehtinyt voittamaan urallaan mestaruudet jo U20-MM-kisoissa, Liigassa sekä AHL:ssä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Maisema vaihtuu – HPK-hyökkääjän sopimus purettu
- Likainen taklaus kostautui – SaiPa-hyökkääjälle taas pelikieltoa
- Patrik Laine palasi NHL:ään ja maalasi heti – vastaavaa nähty viimeksi yli 50 vuotta sitten
- Draamaa Liigassa! Hirvittävä rökitys ja ulosajoja
- Suomalaishyökkääjälle kovaa kritiikkiä NHL:ssä: ”Romahdus yksi pahimmista koko liigassa”
- HIFK:lle merkittävä vahvistus sairastuvalta
- Vaasan Sport naarasi vahvistuksen hyökkäykseensä: ”Saammekin erinomaisen pelaajan juuri hyökkäyspäähän”
- Ilves sai loistavia uutisia lauantai-illan otteluun
- HIFK:n loukkaantumishuolet jatkuvat: taas tipahti yksi pelaaja
- Sveitsin kurinpito jyrähti: Sakari Manniselle tuntuva pelikielto ja sakot
- IL: Tässä Nuorten Leijonien ensi kauden päävalmentaja!
- Loistouutinen: Jättipalkkainen suomalainen palaa NHL:ään!
- Suomalaislupaus mätti hattutempun farmissa – antaa kovia näyttöjä NHL:ään
- HIFK vahvistuu Mestiksen tehomiehellä
- Hyökkääjätaituri lähtee Ilveksestä
- IS: Ässät-tähti Eemil Erholtz vaihtaa toisen Liiga-seuran riveihin
- Kaapo Kakon hankinnalla karu seuraus – tehomiehelle näytettiin ovea NHL:ssä
- Liiga-seura vahvistuu kanadalaisella pistehirmulla!
- Jokerit virittelee hurjaa kaappausta Mestikseen – Tapparassa nähty hyökkääjä haaviin?
- Liiga-seura repi hyökkääjänsä sopimuksen – uusi osoite selvisi nopeasti!