Nuorten MM-kultaleijona palaa Mestikseen tuttuun seuraan – valittiin viimeksi sarjan parhaaksi puolustajaksi
Yhden kauden Allsvenskanissa ja Liigassa pelannut suomalaispuolustaja Saku Kinnunen palaa jälleen ensi kaudeksi takaisin Mestikseen. Hän on solminut yksivuotisen sopimuksen IPK:n kanssa.
Kinnunen on pelannut IPK:ssa jo neljän kauden ajan. Kausi 2019-20 oli hänelle menestys, sillä hänet valittiin koko sarjan parhaaksi puolustajaksi. 26-vuotias puolustaja iski 50 matsiin pisteet 10+27=37.
Kyseinen kausi avasi ovet ensimmäistä kertaa myös ulkomaille. Hän siirtyi Allsvenskaniin Västerviks IK:n riveihin, jossa 37 otteluun syntyi pisteet 0+9. Loppukaudeksi hän palasi Suomeen ja pelasi KooKoossa Liigaa 13 ottelua pistein 0+1.
– Kinnunen on meille erittäin mieluisa paluumuuttaja ja pelillisesti sarjan ehdotonta eliittiä, kuten viime kausi Iisalmessa osoitti. Saku on Mestikseen kokenut pelaaja ja odotamme häneltä johtamista, niin kaukalossa, kuin kaukalon ulkopuolellakin. Hän on pelannut viime kaudella kahdessa todella kovassa ammattilaissarjassa, joten hän on piinkova vahvistus meidän takalinjoille, kommentoi IPK Hockey Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Ylisipola seuran tiedotteessa.
Kinnunen on pelannut Liigaa myös KalPan paidassa viiden eri kauden aikana. Maajoukkueessa hän oli voittamassa nuorten maailmanmestaruutta vuonna 2014. Silloin hän pelasi turnauksessa seitsemän ottelua pistein 1+1.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Draamaa Liigassa! Hirvittävä rökitys ja ulosajoja
- Suomalaishyökkääjälle kovaa kritiikkiä NHL:ssä: ”Romahdus yksi pahimmista koko liigassa”
- HIFK:lle merkittävä vahvistus sairastuvalta
- Vaasan Sport naarasi vahvistuksen hyökkäykseensä: ”Saammekin erinomaisen pelaajan juuri hyökkäyspäähän”
- Ilves sai loistavia uutisia lauantai-illan otteluun
- HIFK:n loukkaantumishuolet jatkuvat: taas tipahti yksi pelaaja
- Sveitsin kurinpito jyrähti: Sakari Manniselle tuntuva pelikielto ja sakot
- Ottawa Senators sorvasi 13 miljoonan jatkopahvin nuoren hyökkääjänsä kanssa
- Ruotsin kolmosdivarin joukkue vahvistuu lähes 1000 NHL-ottelun veteraanilla
- Olli Jokisen raivo herätti huomiota Pohjois-Amerikassa asti – Kiekkoraamatulta huima arvio
- IL: Tässä Nuorten Leijonien ensi kauden päävalmentaja!
- Loistouutinen: Jättipalkkainen suomalainen palaa NHL:ään!
- Suomalaislupaus mätti hattutempun farmissa – antaa kovia näyttöjä NHL:ään
- HIFK vahvistuu Mestiksen tehomiehellä
- IS: Ässät-tähti Eemil Erholtz vaihtaa toisen Liiga-seuran riveihin
- Hyökkääjätaituri lähtee Ilveksestä
- Kaapo Kakon hankinnalla karu seuraus – tehomiehelle näytettiin ovea NHL:ssä
- Jokerit virittelee hurjaa kaappausta Mestikseen – Tapparassa nähty hyökkääjä haaviin?
- Liiga-seura repi hyökkääjänsä sopimuksen – uusi osoite selvisi nopeasti!
- Liiga-seura vahvistuu kanadalaisella pistehirmulla!