Ilves – Pelicans: Jatkaako Ipa puhtaalla pelillä?

Liiga
Ilves – Pelicans
Tiistai 21.09. klo 18:30
Kotimainen liigaviikko alkaa jo tiistaina Ilveksen ensimmäisellä kotiottelulla Pelicansia vastaan. Liigaa saadaankin nauttia joka ilta lauantaihin asti. Lisäksi torstaina käynnistyy Mestis, joka näyttää mielenkiintoisemmalta kuin moneen vuoteen. Seurojen suurin kysymysmerkki on, millä saada yleisö palaamaan lehtereille. Ilves ratsastanee tällä kaudella Hakametsän romantiikalla sekä uuden kansiareenan tenholla.
Ilves on kerennyt pelaamaan vasta kaksi ottelua, ja on ainoa puhtaan pelin joukkue Liigassa. Paikallispeli Tapparaa vastaan päättyi niukkaan voittoon, mutta Ilves oli varsinkin ottelun loppupuolella pahasti sillassa – kunnes Nick Baptiste pyssytti Ipalle voittomaalin. Voiton takuumiehenä oli myös Marek Langhamer, jonka torjunnat tulevat tuomaan tupsukorville vielä paljon pisteitä.
Pelicans on aloittanut kauden mukavasti, ja pisteitä on tullut ensimmäisestä neljästä ottelusta seitsemän. Lauantaina lahtelaiset kävivät hakemassa jatkoaikapisteen Kuopiosta, mutta pussinokat eivät olleet aivan pelin päällä – KalPa oli ottelussa ahnaampi, eikä täysi pistepottikaan olisi ollut vääryys. Joka tapauksessa Tommi Niemelä on osoittautunut laatuvalmentajaksi, joka pystyy kasvattamaan nuorista lupauksista mitat täyttäviä liigapelaajia.
Lyö vetoa ottelusta:
Kotijoukkueelle on tarjolla melko anteliasta kerrointa. Ilveksen peli ei missään nimessä ole vielä valmista, mutta suosikki se kotonaan on. Niinpä pelisuositus ei tässä tapauksessa tuota vaikeuksia: Ilves voittaa ottelun (60 min) kertoimella 2,39.
tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon.
Lunasta in tervetulopaketti näin:
- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Draamaa Vancouverissa: Canucksin päävalmentaja latasi suorat sanat riitapukari Elias Petterssonista
- Finaalipaikasta mieletön vääntö – Ilves venytti otteluparin kuudenteen peliin
- Raumalla huima trilleri! Viidennen välierän ratkaisu tuli jatkoerässä
- Suomi kohtasi Ruotsin – Emil Larmilta hurja kolmas erä
- Jussi Ahokas sai merkittävän tunnustuksen
- Liiga-seuraan isoja muutoksia – seitsemän pelaajaa vaihtaa maisemaa!
- I-P: Topi Rönnin suhteen tehtiin iso päätös
- Kova kohtalo: NHL rankaisi Jesse Puljujärveä
- Huippu-uutinen: Leijonille hurjia NHL-vahvistuksia MM-kisoihin!
- Pelicans varmisti sarjapaikkansa – Jokerit jätettiin taas nollille
- Urheilucast: Henrik Haapalaa viedään yllättävään Liiga-seuraan!
- LS: SaiPa virittelee hurjaa kaappausta toisesta Liiga-joukkueesta!
- Tre Kronor -hyökkääjä siirtyy Liigaan – uusi seura selvillä: ”Taistelee ykkössentterin paikasta”
- Lukon tehopuolustaja loikkaa kilpailijan leiriin!
- NHL-konkari sai tarpeekseen – lähtee ovet paukkuen: ”Tämä on perseestä”
- Liiga-sensaatio Atro Leppänen siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Lehti: Ilveksellä voi jäädä karusti luu käteen – tähtihyökkääjä tekemässä oharit?
- Ura ohi – entinen Liiga-puolustaja lyö luistimet naulaan
- Lehti: Tässä on JYPin ulkomaalaisvahvistuksen ensi kauden osoite
- Sami Vatasen ensi kauden Liiga-seura selvisi!