Olli Jokisen luotsaaman Jukurien sensaatiopelaajan panos meinaa mykistää – ”Tosi hyvä onnistuminenhan tämä oli”

KUOPIO. Jukurien ympärillä riitti ennen liigakauden alkua tukku kysymyksiä, kuten aina ennenkin. Eniten kysymysmerkkejä leijaili kuitenkin Olli Jokisen ympärillä, kun legendaarinen olympiamitalisti ei ole vielä toiminut ammattilaisjoukkueessa luotsina.
Ensimmäinen viikonloppu antoi joitain vastauksia. Jukurit voitti KalPan kahdesti yhteismaalein 5-1 ja samalla tavalla jaettiin pisteetkin. Mikkeliläisten suurin sankari oli 125 peliminuutin aikana vain yhden häkin päästänyt Oskari Salminen.
– Tosi hyvä onnistuminenhan tämä oli. Siitä saa itseluottamusta, kun ottaa pari hyvää peliä alle. Tästä on hyvä lähteä kauteen, Salminen sanoi toisen pelin jälkeen viitaten koko viikonlopun antiin.
Pelaaja näytti olevansa valmis ykkösvahdin tontille uudessa joukkueessa. Kotkalaisen ja tämän kollega Waltteri Ignatjewin ottelumäärä Liigassa oli ennen tätä kautta vain reilu 30.
– En tiedä, muuttuuko mikään mitenkään. Samalla tavalla tässä tehdään omaa duunia. Totta kai kokeneelta kollegalta saisi ongittua oppia eri tavalla.
– Kyllä tässä valmiita ollaan. Ollaan keskitytty uusiin asioihin treeneissä.
Pääasiassa Mestiksessä viime vuosina loistanut molari kuuli Niiralan Montun hallissa pelin 3-0-voiton jälkeen nimeään Jukurien fanien toimesta.
– Se tuntui tosi hyvälle. Nyt on ihan eri fiilis pelata kuin viime kaudella tyhjille katsomoille.
Ainakaan Liigan avausviikonlopun perusteella ei olisi ihme, jos Salminen villitsisi katsojia jatkossakin. Aikoinaan hän tempaisi kiekon Peliittojen tyhjään reppuun SaPKon väreissä, ja samaan olisi ollut tilaisuus lauantaina, jos kotijoukkue olisi ottanut Eero Kilpeläisen maalilta lopussa 0-3-tilanteessa.
– Joo, mietin sitä. Kyllä maalia tilaisuuden tullen pitää yrittää.
Uuden mikkeläiskasvon torjuntaprosentti kahden ensimmäisen pelin jälkeen on häikäisevä 98,18.
Voita loma Rodoksella – arvo 1000€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ arvoisen loman Rodoksella!
- Leijonien maalivahti vaihtaa seuraa
- Mestaripakilta ilmoitus: ura päättyy
- Paha isku NHL:n suomalaisseuralle – tähtipelaaja sivuun pudotuspeleistä
- Leijonien MM-leiriryhmään uusi nimi
- Draamaa Vancouverissa: Canucksin päävalmentaja latasi suorat sanat riitapukari Elias Petterssonista
- Finaalipaikasta mieletön vääntö – Ilves venytti otteluparin kuudenteen peliin
- Raumalla huima trilleri! Viidennen välierän ratkaisu tuli jatkoerässä
- Suomi kohtasi Ruotsin – Emil Larmilta hurja kolmas erä
- Jussi Ahokas sai merkittävän tunnustuksen
- Liiga-seuraan isoja muutoksia – seitsemän pelaajaa vaihtaa maisemaa!
- Urheilucast: Henrik Haapalaa viedään yllättävään Liiga-seuraan!
- LS: SaiPa virittelee hurjaa kaappausta toisesta Liiga-joukkueesta!
- Tre Kronor -hyökkääjä siirtyy Liigaan – uusi seura selvillä: ”Taistelee ykkössentterin paikasta”
- I-P: Topi Rönnin suhteen tehtiin iso päätös
- NHL-konkari sai tarpeekseen – lähtee ovet paukkuen: ”Tämä on perseestä”
- Liiga-sensaatio Atro Leppänen siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Lehti: Ilveksellä voi jäädä karusti luu käteen – tähtihyökkääjä tekemässä oharit?
- Ura ohi – entinen Liiga-puolustaja lyö luistimet naulaan
- Lehti: Tässä on JYPin ulkomaalaisvahvistuksen ensi kauden osoite
- Sami Vatasen ensi kauden Liiga-seura selvisi!