Kultaleijona joutui täyttämään äärimmäisen isot saappaat Aleksander Barkovin pudottua pois – ”Oli uskomaton”

Aleksander Barkovin taannoinen loukkaantuminen NHL:ssä tarkotti valtavaa näytön paikkaa Florida Panthersin toiselle suomalaiselle tähtisentteri Eetu Luostariselle. Ykköskentän keskellä Carolina Hurricanesia vastaan hyökännyt suomalainen selviytyi tästä urakastaan mainiosti.
– Luotimme häneen jo viime kaudella. Hänellä oli hyvä alku kauteen, mutta sitten tuli pieni alamäki, väsyminen. Tänä vuonna hän ollut sujut pelaamisen kanssa koko ajan, pantteripaitojen luotsi Andrew Brunette sanoi taalaliigan nettisivujen mukaan.
Kahden suunnan luottosentteri on tiedetty pelaajana, joka ei tingi töistään kumpaakaan suuntaan tippaakaan. Vuoden 2019 maailmanmestari on summannut tällä kaudella kahdeksassa pelissä kolme maalia tehotilaston näyttäessä samalla lukemaa +4.
– Hän on todella vastuullinen pelaaja puolustuksessa, mutta uskon hänellä olevan vielä paljon hyökkäyspotentiaaliakin. Potentiaalin esiin kaivamisen kanssa on vain tehtävä töitä.
Joukkuekaveri MacKenzie Weegar myönsi kaikkien olleen hermostuneita Barkovin jouduttua sivuun. Pelaaja oli kuitenkin samalla ylpeä siitä, kuinka jokainen Panthers-soturi astui esiin.
– Meidän jokainen pelaaja on ollut tällä kaudella esillä, ja Luostarinen kuuluu yhtä lailla tähän porukkaan. Hän astui hienosti isoon rooliin viime ottelussa ja oli uskomaton. Hän oli vahva aloituksissa ja oli avaintekijämme oman pään aloituksissa. Hänen itseluottamuksensa kasvaa koko ajan.
Florida kohtaa tiistaiyönä NY Rangersin kello 02 alkaen.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Jatkoaika: Näin HIFK:n toimitusjohtaja kommentoi häirintätapausta
- HIFK:n miehiltä epäasiallista käytöstä – pitkäaikainen yhteistyökumppani lähtee!
- LS: SaiPa virittelee hurjaa kaappausta toisesta Liiga-joukkueesta!
- Risto Dufvalta kovaa tekstiä karsintasarjan tuomareista: ”Mafia kostaa”
- Ilvekselle karmea takaisku
- Tässä Miro Karjalaisen ensi kauden Liiga-seura!
- NHL-pelaajat ovat puhuneet: tässä ovat sarjan tyylikkäimmät pelaajat
- MTV Urheilu: HIFK teki shokkiratkaisun!
- Jesse Puljujärvi taklasi itsensä suihkuun – pelikieltoa luvassa?
- Leijonien supertähdestä kuoriutui SaiPa-fani – ”Aivan loistava juttu Liigalle”
- Urheilucast: Henrik Haapalaa viedään yllättävään Liiga-seuraan!
- Lukon tehopuolustaja loikkaa kilpailijan leiriin!
- Tre Kronor -hyökkääjä siirtyy Liigaan – uusi seura selvillä: ”Taistelee ykkössentterin paikasta”
- NHL-konkari sai tarpeekseen – lähtee ovet paukkuen: ”Tämä on perseestä”
- Kaksi NHL-supervahvistusta MM-kisoihin!
- Liigassa rysähti päävalmentajapotkut – Petri Matikainen korvaajaksi!
- Liiga-sensaatio Atro Leppänen siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Lehti: Ilveksellä voi jäädä karusti luu käteen – tähtihyökkääjä tekemässä oharit?
- Jokerit saa huiman vahvistuksen!
- Liigan valmentajakaruselli pyörii kuumana – Ville Mäntymaata viedään Tampereelle