Suomi – Saksa: Nuorten kisat käyntiin

Nuorten MM-kisat
Suomi – Saksa
Sunnuntai 26.12. klo 21:00
Suomen nuorten Leijonien kisaurakka U20 MM-kisoissa alkaa Tapaninpäivän iltana Saksaa vastaan. Ensimmäinen takaisku kärsittiin jo ennen kiekon tippumista jäähän, kun koronavirukselle altistunut Aatu Räty ei saanut liittyä joukkueen mukaan. Ykkösketjun sentteriksi mallattua Rätyä olisi varmasti kaivattu kisoissa, mutta menetyksen perään ei sovi haikailla sen enempää. Näillä mennään.
Nuorilla leijonilla riittää toki hyviä senttereitä muutenkin. Lisäksi pisteidentekoon pystyviä pelaajia on kosolti – mielenkiinnolla odotetaan esim. Joakim Kemellin suoriutumista kisoista. AHL:ssä mukavaa syksyä pelannut Roby Järventie on mielenkiintoinen lisä porukkaan. Valmennus joukkueella on huippuluokkaa, sillä Antti Pennanen kuuluu kiistämättä Suomen parhaisiin valmentajiin. Kisojen kenraalissa Suomi nousi ottelun lopussa ja jatkoajalla komeaan voittoon USA:sta – lopun erikoistilannepelaaminen oli avain voittoon.
Viime vuonna pudotuspeleihin ponnistanut Saksa kohtaa tällä kertaa uudenlaisen haasteen, sillä joukkue on vaihtunut viime kisoista jonkun verran. Viime vuoden isoimmista tykeistä tällä kertaa nähdään Florian Elias, mutta kovin leveältä Saksan porukan laatu ei vaikuta. Saksan kenraaliharjoitus sujui mollivoittoisesti, sillä Slovakia polki joukkueen suohon lukemin 0-4. Vaikka tämä nostaa kysymysmerkkejä joukkueen iskukyvystä, ei tasoaan nostanut Saksa ole kuitenkaan mikään heittopussi.
Lyö vetoa ottelusta:
Suomi on ottelussa jättisuosikki, mutta tasoituksellisissa vedoissa Saksan kelkkaan hyppääminen kiinnostaa eniten. Händäri on nimittäin sen verran reilu, että siinä tuntuisi olevan ilmaa jonkun verran. Myöskään underi ei olisi kehno vaihtoehto, mutta vedoissa suositus on Tasoitusveto, Saksa +3.5 kertoimella 1,89.
tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon.
Lunasta in tervetulopaketti näin:
- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Colorado Avalanchelta iso uutinen Gabriel Landeskogista
- Sidney Crosby antoi Ville Koivuselle uuden lempinimen – ”Paljon helpompi sanoa”
- Urheilucast: Jokerit yrittää kaapata kokeneen kultaleijonan!
- Urheilucast: Henrik Haapalaa viedään yllättävään Liiga-seuraan!
- Jokereille kirvelevä menetys karsintaotteluun – Pelicansin ulkomaalaisvahvistus tekee paluun
- Sami Vatasen ensi kauden Liiga-seura selvisi!
- Raimo Helmiseltä huvittava sutkautus jättipitkän välieräottelun jälkeen
- 8 miljoonan dollarin NHL-tähtihyökkääjältä raju päätös: ura ohi!
- NHL:ssä erikoinen tilanne: maali jäi näkemättä niin tuomareilta, yleisöltä kuin pelaajiltakin
- Suomalaisjärkäleelle lähtöpassit NHL:ssä!
- Lukon tehopuolustaja loikkaa kilpailijan leiriin!
- Tre Kronor -hyökkääjä siirtyy Liigaan – uusi seura selvillä: ”Taistelee ykkössentterin paikasta”
- Kaksi NHL-supervahvistusta MM-kisoihin!
- NHL-konkari sai tarpeekseen – lähtee ovet paukkuen: ”Tämä on perseestä”
- Liigassa rysähti päävalmentajapotkut – Petri Matikainen korvaajaksi!
- Liiga-sensaatio Atro Leppänen siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Lehti: Ilveksellä voi jäädä karusti luu käteen – tähtihyökkääjä tekemässä oharit?
- Liigan valmentajakaruselli pyörii kuumana – Ville Mäntymaata viedään Tampereelle
- Jokerit saa huiman vahvistuksen!
- Lehti: Tässä on JYPin ulkomaalaisvahvistuksen ensi kauden osoite