Vastaavanlaista tykitystä ei ole 2000-luvulla nähty – Pelicansin puolustaja viimeistellyt jo komean maalimäärän tällä kaudella
![tn_eronenteemu20211109](https://www.suomikiekko.com/app/uploads/2021/11/tn_eronenteemu20211109-632x420.jpg)
Paluun Liigaan tehnyt ja ensimmäistä kauttaan Lahden Pelicansin riveissä pelaava Teemu Eronen pelaa todellista tykkikautta lahtelaisten takalinjoilla. Hän osui jälleen tolppien väliin perjantaina, kun Pelicans hävisi KalPalle lukemin 4-3 Kuopiossa.
31-vuotiaan Erosen tämän kauden tehopisteet ovat nyt 27 ottelun jälkeen upeat 12+10=22. Hän johtaa puolustajien maalipörssiä selkeällä erolla muihin ja pakkien pistepörssistä hän löytyy toiselta sijalta.
Puolustajan tämän kauden maalitahti on todella poikkeuksellinen. Kukaan puolustaja ei ollut aiemmin onnistunut iskemään 2000-luvulla 12 maalia kauden 27 ensimmäiseen otteluunsa. Edellisen kerran vastaavanlaiseen suoritukseen on ylletty kaudella 1996-97, jolloin siinä onnistui HPK:n Tom Koivisto.
Eronen ei ole aiemmalla urallaan ylittänyt kymmenen maalin rajaa runkosarjassa yhden kauden aikana. Liigassa hän on pelannut aiemmin myöskin HIFK:n ja Jokerien riveissä, minkä lisäksi mieheltä löytyy kokemusta KHL:stä ja SHL:stä.
#Liiga
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Sidney Crosbylla uskomaton putki Kanadan maajoukkueessa: ”Yksi parhaista”
- Kanadalle kova kolaus 4 Nations -turnauksessa: tähtipelaajan turnaus ohi
- Kanada kaatoi Ruotsin 4 Nationsin avausottelun jatkoaikatrillerissä – huonojakin uutisia tuli
- Nyt se on varmaa: jääkiekon World Cup tekee paluun!
- Katso: Kanadan superylivoima jysäytti 12 sekunnissa!
- Tässä ovat 4 Nationsin aloittavat maalivahdit – Suomi paljasti korttinsa viimeisenä
- Sami Kapasen Pelicans-debyytistä tuli todellinen maalihurjastelu
- Tamperelainen Tommi täräytti 130 000 euron voiton Liiga-otteluista!
- Kokaiinista kärynnyt Miro Aaltonen heti uuteen seuraan
- Potkut saanut Topi Jaakola löysi uusia töitä
- I-P: Atro Leppäsen loppukauden osoite selvillä!
- Christian Heljanko palaamassa ensi kaudeksi Liigaan – nämä kaksi seuraa kintereillä!
- Sopimus puretaan – Jesse Puljujärvi vaihtaa joukkuetta!
- IS: Kärpiltä iso paljastus Jesse Puljujärveen liittyen
- IL: Tänne Jesse Puljujärvi tähyää seuraavaksi
- USA:n maalivahti esitti oman näkemyksensä Leijonien 4 Nations -valinnoista: ”Hänen kuuluisi olla Suomen joukkueessa”
- Paljastus kulisseista: Colorado NHL-supertähden kintereillä – tämä mies vaihtonappulana!
- IS: Kiekko-Espoon haaviin iso vonkale – toinen huippuvahvistus lähellä
- Leijonien avausvastustaja iski kentälliset kasaan – näillä ketjuilla Yhdysvallat harjoitteli
- Leijonien NHL-supertähti herättää pelkoa ruotsalaispelaajassa: ”Hän tulee jyräämään minut”