Liigassa viime kaudella kultakypärää kantanut suomalaislupaus saalisti peräti neljä syöttöpinnaa AHL-ottelussa – nousi pörssikärkeen

AHL-joukkue Rochester Americansin suomalaispakki Oskari Laaksonen roihahti torstain vastaisena yönä oikein kunnon liekkeihin 7-6-voittoon päättyneessä Utica Comets -matsissa.
Tällä kaudella tehot 3+18=21 nakuttanut pakki syötteli pelissä hämmästyttävästi neljä maalia. Suomalainen oli saalistanut näistä jo avauserässä kolme. Neljäs näki päivänvalonsa toisen erän puolen välin paikkeilla.
Buffalo Sabresin vuoden 2017 kolmannen kierroksen 89. varauksen plusmiinustilasto jäi tehoilusta huolimatta kenties yllättäen nolliin. Toki syötöistä kolme syntyi ylivoimapelissä.
Toista kauttaan Pohjois-Amerikassa pelaava Laaksonen valittiin ottelun kakkostähdeksi. Hän nousi tehoillaan AHL:n pakkien pistepörssin kärkipaikalle. Henderson Silver Knightsin Daniil Miromanov seuraa kakkosena lukemin 3+17=20.
Tehoilu ei ole sattumaa, sillä Laaksonen kantoi viime kaudella Pelicansissa pikavisiitillään jopa kultakypärää ennen siirtymistään rapakon taakse. Suomalaisen saldoksi jäi 20 pelissä lopulta 4+8=12.
Rochester on pohjoisen divisioonan kakkosena, juurikin Utican perässä. Joukkueiden välinen piste-ero on kolme pinnaa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Siirtopommi! Lähde: Tässä Ryan Laschin uusi seura
- Jokerit hankki suomalaispuolustajan Pohjois-Amerikasta
- Tappara teki jykevän pelaajahankinnan!
- Tappara jysäytti ison sopimuksen!
- Tapparan MM-puolustajan sopimus purettu – loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Huippukaappaus: Entinen NHL-sentteri siirtyy Liigaan!
- NHL-supertähti: Yllätyspaluu!
- Buffalo Sabres teki kaappauksen vapailta markkinoilta
- Se oli siinä – lähes 300 NHL-ottelun konkari lopettaa uransa
- Nicklas Bäckströmistä iso paljastus!
- Tämä on Petri Kontiolan tilanne – kuva julki
- Liiga-seura täräytti hurjan hankinnan hyökkäykseen!
- Patrik Laine saamassa suomalaisen ketjukaverin NHL:ssä?
- IL: NHL-seura tarjosi töitä Teemu Selänteelle
- Tapparan NHL-lupaus loikkaa HIFK:hon – myös toinen pelaaja suuntaa Helsinkiin
- Lähde: Kohta jysähtää iso vaihtokauppa – NHL-lahjakkuus vaihtamassa maisemaa!
- TPS:ään palaava tähtipuolustaja: Tässä suurin ero Liigan ja Tshekin sarjan välillä
- Sportsnet: Tässä vapaiden markkinoiden kuumin suomalaisnimi – vaihtaa isommalla rahalla toiseen NHL-seuraan?
- Se oli siinä – lähes 300 NHL-ottelun konkari lopettaa uransa
- Kultaleijona jättää Sveitsin liigan: tässä uusi osoite