Suomalaislupaus avasi maalihanat NHL:ssä, joukkue voitti – luotsilta yllättävä lausunto: ”Tuntuu, kuin olisimme yliopistojoukkue, joka pelaa satunnaisia pelejä”
NY Islanders on seilannut NHL:ssä melkoisessa aallokossa. Kahdeksasta edellisestä pelistä tilillä on vain yksi suora tappio, mutta samalla se on omassa divisoonassaan viimeisenä.
Toki Isles on pelannut muita selvästi vähemmän, mutta esimerkiksi neljänteen sijaan divarissa on matkaa 19 pinnaa. Viime yönä joukkue kaatoi voittomaalikisan yhdeksänteen pariin venyneessä matsissa Philadelphia Flyersin 4-3.
Islandersin päävalmentaja Barry Trotz latasi NHL:n nettisivujen mukaan joukkueestaan jopa yllättävän suoran manauksen.
– Vuosi on ollut meille vaikea. Välillä tuntuu, että olemme olleet osa NHL:ää ja välillä emme. Välillä tuntuu, kuin olisimme itsenäinen yliopistojoukkue, joka pelaa satunnaisia pelejä.
Yksi Islandersin ilonaiheista on ollut pidemmän aikaa – mutta etenkin nyt – pakki Robin Salo, joka avasi keskiviikkoyönä maalihanat pelissä ja samalla NHL-urallaan.
– Fiilis on erittäin hyvä, mutta vielä parempaa on pelin voittaminen. Maalin tekeminen tuntuu uskomattomalta ja pelaaminen hyvältä. NHL on kova sarja, joten siihen tottuminen ottaa aikaa. Mutta olen yrittänyt rakentaa itseluottamusta, Pikkuleijonien maailmanmestari sanaili ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Tamperelainen Tommi täräytti 130 000 euron voiton Liiga-otteluista!
- Kokaiinista kärynnyt Miro Aaltonen heti uuteen seuraan
- Potkut saanut Topi Jaakola löysi uusia töitä
- Teemu Pulkkisen uusi joukkue selvisi!
- Leijonat-tähti Miro Aaltonen kärähti kokaiinista – pelikielto ja sakot napsahti!
- Leijonien NHL-supertähti herättää pelkoa ruotsalaispelaajassa: ”Hän tulee jyräämään minut”
- Leijonat jysäytti poikkeuksellisen ketjuratkaisun – Antti Pennanen: ”Viikonloppuna tehtiin päätös”
- Leijonien 4 Nations -ketjut ovat tässä!
- USA:n maalivahti esitti oman näkemyksensä Leijonien 4 Nations -valinnoista: ”Hänen kuuluisi olla Suomen joukkueessa”
- IL: Jesse Puljujärvi perustelee yllättävää ratkaisuaan
- I-P: Atro Leppäsen loppukauden osoite selvillä!
- Christian Heljanko palaamassa ensi kaudeksi Liigaan – nämä kaksi seuraa kintereillä!
- Sopimus puretaan – Jesse Puljujärvi vaihtaa joukkuetta!
- IS: Kärpiltä iso paljastus Jesse Puljujärveen liittyen
- IL: Tänne Jesse Puljujärvi tähyää seuraavaksi
- Shokkiväite: Liigan pistepörssin kärkimies vaihtaa joukkuetta!
- IS: Tapparan tähtihyökkääjä vaihtaa joukkuetta!
- Paljastus kulisseista: Colorado NHL-supertähden kintereillä – tämä mies vaihtonappulana!
- IS: Kiekko-Espoon haaviin iso vonkale – toinen huippuvahvistus lähellä
- USA:n maalivahti esitti oman näkemyksensä Leijonien 4 Nations -valinnoista: ”Hänen kuuluisi olla Suomen joukkueessa”