Leijonien historiallinen olympiavoitto yllätti vedonlyöntiyhtiön: ”Todella tuntuvat tappiot”
![Ice Hockey – Beijing 2022 Winter Olympics Day 16](https://www.suomikiekko.com/app/uploads/2022/02/getty_Suomi220220220-632x421.jpg)
Suomen kultainen miesten jääkiekkomaajoukkue aiheutti sunnuntaina Venäjän olympiakomitealle karvaan pettymyksen, ja omalla tavallaan harmissaan tuloksesta oli myös ruotsalainen vedonlyöntiyhtiö Betsson.
Suomen olympiavoiton puolesta oli nimittäin lyöty tuhdisti vetoja niin ennen kisoja kuin kisojen aikanakin. Finaalin pelivaihdostakin valtaosa iskettiin Leijonien puolesta.
– Venäjä oli ennen kisoja kertoimissamme ykkössuosikki, mutta venäläisiin eivät vedonlyöjät uskoneet missään vaiheessa. Siten Suomen voitto aiheutti meille todella tuntuvat tappiot, tuskailee Betsson Groupin Ruotsin maajohtaja Mattias Wennerkvist sivuston tiedotteessa.
Yhtä kehnosti Betsson ennakoi Suomen koko olympiajoukkueen mitalimahdollisuuksia. Veikkaajat saivat arvuutella, saavuttaako Suomi yli vai alle viisi mitalia tai enemmän kuin yhden kultamitalin. Lopulta saalis oli kahdeksan, sisältäen kaksi kultaa, ja kun valtaosa vedoista lyötiin yli viiden mitalin ja yli yhden kullan puolesta puolesta, tappiota tehtiin Ruotsissa siitäkin.
Toki Betssonin “puolustukseksi” voi todeta, että Suomen kahdeksan mitalin suuruinen saalis oli toiseksi paras tämän vuosituhannen talvikisoissa (Torinossa 2006 määrä oli yhdeksän).
– Mielenkiintoista olympialaisten vedonlyönnissä oli havaita, että peräti 80 prosenttia kaikista vedoista lyötiin jääkiekkoon, Wennerkvist paljastaa.
Lähde: Betsson Groupin tiedote
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Leijonien NHL-supertähti herättää pelkoa ruotsalaispelaajassa: ”Hän tulee jyräämään minut”
- Leijonat jysäytti poikkeuksellisen ketjuratkaisun – Antti Pennanen: ”Viikonloppuna tehtiin päätös”
- Leijonien 4 Nations -ketjut ovat tässä!
- USA:n maalivahti esitti oman näkemyksensä Leijonien 4 Nations -valinnoista: ”Hänen kuuluisi olla Suomen joukkueessa”
- IL: Jesse Puljujärvi perustelee yllättävää ratkaisuaan
- Tällainen on 4 Nations -voittopokaali – katso kuva täältä!
- Kaksi uutta ulkomaalaista Liigaan – ja yksi pois
- MTV: Teemu Pulkkinen sai lähtöpassit – seuraava suunta selvillä
- Luistimet naulaan! Yli 1000 NHL-ottelun hyökkääjä päättää uransa – ”On tullut aika”
- Miika Elomon kuolemasta tuli uutta tietoa
- I-P: Atro Leppäsen loppukauden osoite selvillä!
- Christian Heljanko palaamassa ensi kaudeksi Liigaan – nämä kaksi seuraa kintereillä!
- Sopimus puretaan – Jesse Puljujärvi vaihtaa joukkuetta!
- IS: Kärpiltä iso paljastus Jesse Puljujärveen liittyen
- IL: Tänne Jesse Puljujärvi tähyää seuraavaksi
- Shokkiväite: Liigan pistepörssin kärkimies vaihtaa joukkuetta!
- IS: Tapparan tähtihyökkääjä vaihtaa joukkuetta!
- Paljastus kulisseista: Colorado NHL-supertähden kintereillä – tämä mies vaihtonappulana!
- IS: Kiekko-Espoon haaviin iso vonkale – toinen huippuvahvistus lähellä
- Ei hyvältä näytä! Patrik Laine koki karun kohtalon NHL:ssä