Olympiatrillerissä sensaatio! USA pihalle, yllättäjä välieriin – entinen ja nykyinen liigatähti jälleen täysin liekeissä

Nousukuntoinen Slovakia järjesti varhain keskiviikkoaamuna pienimuotoisen sensaation edettyään Pekingin olympiakisojen välieriin. Se löi olympiakisojen vakiomenestyjä USA:n 3-2 voittomaalikisassa pistäen tähtipaidat laulukuoroon.
Sensaatio-sana kuvastaa tulosta, vaikka USA ei nyt parhaalla miehistöllään matkassa ollutkaan sattuneista syistä. NHL-miehet puuttuivat turnauksesta – tosin niin ne puuttuivat tai puuttuvat muiltakin.
Edellisen kerran 12 vuotta sitten olympialaisten mitalipeleissä urakoinut ja silloin pronssit Suomelle hävinneen Slovakian maalihanat avasi nyt TPS:n superjunnu Juraj Slafkovsky. Pömpeli oli pelaajalle jo viides. Hyökkääjä johti tämän pelin tauottua turnauksen maalipörssiä.
Ex-liigatähti Patrik Rybar otti hänkin roolia. Pelaaja torjui matsissa 33 kutia ja piti maansa mukana taistelussa loppuun asti. Loppuun, joka oli dramaattinen. Slovakia nousi tasoihin vasta viimeisellä minuutilla pelattuaan ilman Rybaria.
Jatkoajalla ei syntynyt ratkaisua, joten voittomaalikisa nousi rooliin. Siinä ainoa onnistuja oli Peter Cehlarik. Rybar torjui sensaatiomaisesti ja jäätävästi neljä kutia, yksi yhdysvaltalaissuoritus meni ohi maalin.
USA karsiutui neljä vuotta sittenkin jatkosta puolivälierissä ja täysin samalla tuloksella. Silloin voiton vei Tshekki.
Rybarin onnistuminen ei suinkaan ollut ensimmäinen tässä turnauksessa – lue lisää tätä painamalla.
Siitä kokonaisuudessaan tämän ottelun voittolaukauskilpailu, olipahan matsi!
#olympialaiset #olympiakisat #peking2022
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Kiekko-Espoo rysäytti: 7 pelaajaa jättää seuran
- Oho! Colorado Avalanche harkitsee todellista yllätysvetoa
- Ruotsille kovia NHL-vahvistuksia MM-kisoihin
- Leijonien maalivahti vaihtaa seuraa
- Mestaripakilta ilmoitus: ura päättyy
- Paha isku NHL:n suomalaisseuralle – tähtipelaaja sivuun pudotuspeleistä
- Leijonien MM-leiriryhmään uusi nimi
- Draamaa Vancouverissa: Canucksin päävalmentaja latasi suorat sanat riitapukari Elias Petterssonista
- Finaalipaikasta mieletön vääntö – Ilves venytti otteluparin kuudenteen peliin
- Raumalla huima trilleri! Viidennen välierän ratkaisu tuli jatkoerässä
- Urheilucast: Henrik Haapalaa viedään yllättävään Liiga-seuraan!
- LS: SaiPa virittelee hurjaa kaappausta toisesta Liiga-joukkueesta!
- Tre Kronor -hyökkääjä siirtyy Liigaan – uusi seura selvillä: ”Taistelee ykkössentterin paikasta”
- I-P: Topi Rönnin suhteen tehtiin iso päätös
- NHL-konkari sai tarpeekseen – lähtee ovet paukkuen: ”Tämä on perseestä”
- Liiga-sensaatio Atro Leppänen siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Lehti: Ilveksellä voi jäädä karusti luu käteen – tähtihyökkääjä tekemässä oharit?
- Ura ohi – entinen Liiga-puolustaja lyö luistimet naulaan
- Lehti: Tässä on JYPin ulkomaalaisvahvistuksen ensi kauden osoite
- Sami Vatasen ensi kauden Liiga-seura selvisi!