Kaksi mestaruutta reiluun viikkoon – suomalaispelaajalla käsittämätön kuun vaihde
Valtteri Kemiläinen, 30, ei ollut voittanut ennen toissa sunnuntaita urallaan kansainvälisiä kisoja. Palkintokaappiin oli kertynyt Suomen mestaruus keväältä 2017 sekä himmeämpiä mitaleita.
Helmi-maaliskuun taite muutti paljon. Suomi voitti 20. helmikuuta maan historian ensimmäisen olympiakullan Rögle-pelaajan kuuluessa Leijonien alakerran perusluutiin.
Tästä ehti mennä vain reilu viikko eteenpäin, ja eilen tiistaina ropisi taas. Kun nyt Rögle voitti CHL-finaalissa Tapparan 2-1, pääsi Kemiläinen juhlimaan ja toista kansainvälistä mestaruutta vain reilun viikon sisään.
Huomioitava yksityiskohta on se, että viime kaudella jyväskyläläiskasvatti edusti nimenomaa Tapparaa.
Ruotsiin kevättalvella siirtynyt pelaaja jäi matsissa pisteittä. Ottelu oli KHL-joukkue Vitjaz Podolskissa alkukaudella pelanneelle pakille vasta toinen Röglen väreissä.
Ei olisi ihme, jos kausi toisi vielä lisää mestaruuksia. Kemiläinen on vahva ehdokas alkukesän MM-kotikisoihin, Rögle puolestaan keikkuu Ruotsin pääsarjassa kakkosena.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Leijonien 4 Nations -ketjut ovat tässä!
- USA:n maalivahti esitti oman näkemyksensä Leijonien 4 Nations -valinnoista: ”Hänen kuuluisi olla Suomen joukkueessa”
- IL: Jesse Puljujärvi perustelee yllättävää ratkaisuaan
- Tällainen on 4 Nations -voittopokaali – katso kuva täältä!
- Kaksi uutta ulkomaalaista Liigaan – ja yksi pois
- MTV: Teemu Pulkkinen sai lähtöpassit – seuraava suunta selvillä
- Luistimet naulaan! Yli 1000 NHL-ottelun hyökkääjä päättää uransa – ”On tullut aika”
- Miika Elomon kuolemasta tuli uutta tietoa
- Jymy-yllätys: Jesse Puljujärvi löysi uuden joukkueen rapakon takaa!
- Leijonien avausvastustaja iski kentälliset kasaan – näillä ketjuilla Yhdysvallat harjoitteli
- I-P: Atro Leppäsen loppukauden osoite selvillä!
- Christian Heljanko palaamassa ensi kaudeksi Liigaan – nämä kaksi seuraa kintereillä!
- Sopimus puretaan – Jesse Puljujärvi vaihtaa joukkuetta!
- IS: Kärpiltä iso paljastus Jesse Puljujärveen liittyen
- IL: Tänne Jesse Puljujärvi tähyää seuraavaksi
- Shokkiväite: Liigan pistepörssin kärkimies vaihtaa joukkuetta!
- IS: Tapparan tähtihyökkääjä vaihtaa joukkuetta!
- Paljastus kulisseista: Colorado NHL-supertähden kintereillä – tämä mies vaihtonappulana!
- IS: Kiekko-Espoon haaviin iso vonkale – toinen huippuvahvistus lähellä
- Ei hyvältä näytä! Patrik Laine koki karun kohtalon NHL:ssä