Näkökulma: Liiga-halleissa on tilaa kultaleijonista ja suurista panoksista huolimatta – seurat eivät voi piiloutua pandemian taakse loputtomiin

Liigan pudotuspelit käynnistyvät kahden viikon kuluttua. Runkosarjan viimeisille kierroksille lähdetään urheilullisesti upeista asetelmista. Taistelu paikasta pudotuspeleihin käy tulikuumana.
Auki ovat yhä myös runkosarjan voitto, kotietu puolivälieriin sekä suorat puolivälieräpaikat. Ainoastaan SaiPa, JYP ja Ässät pelaavat varmuudella enää vain kunniasta loppukauden ajan.
Kuin tilauksesta myös katsomot ovat auenneet täysin kapasiteetein koko maassa kiekkokevään huipennusta varten. Kokoontumisrajoitusten poistuminen ei kuitenkaan ole näkynyt varsinaisina yleisöryntäyksinä kuin kahdella paikkakunnalla.
Ilves, Tappara ja HIFK saavat puhtaat paperit pandemia-ajan yleisömääristään. Ilveksen koko Liigan paras kotiotteluiden yleisökeskiarvo 5147 on suorastaan loistava, kun otetaan huomioon aiemmin kauden aikana käytössä olleet rajoitukset.
Tamperelaisseurojen hyvissä yleisömäärissä on toki muistettava uuden Nokia-areenan aiheuttama positiivinen vaikutus. Pelkästään hienoilla puitteilla hyvät luvut eivät kuitenkaan selity.
Katso alta tai tästä linkistä esimerkki, kuinka Tampereen Ilves markkinoi ottelutapahtumiaan. Juttu jatkuu videon jälkeen.
PARASTA PAIKAN PÄÄLLÄ.
#Ilves #Liiga #Tampere
Supermenestys tai kultaiset sankaritkaan eivät täytä halleja
Edellä mainittujen joukkueiden lisäksi vain Oulun Kärppien kotiotteluiden yleisökeskiarvo nousee juuri ja juuri yli kolmen tuhannen. Peräti viiden joukkueen yleisökeskiarvo jää alle kahden tuhannen.
Kaksi joukkuetta näistä erottuu muista. Lahden Pelicans ja Mikkelin Jukurit keräävät tilanteeseen nähden hämmentävän vähän yleisöä lehtereille.
Pelicans pelaa tällä hetkellä isoimmilla panoksilla koko sarjassa. Seuran vaikea taloudellinen tilanne on puhuttanut viimeisen kahden kauden aikana paljon.
Nyt joukkue on kuitenkin vahvistanut rivejään merkittävästi kesken kauden. Viimeisimpänä joukkueeseen hankittiin loppukaudeksi lahtelaisen kiekkokoulun kasvatti, olympiakullan ratkaissut Hannes Björninen.
Pelicans on sarjataulukossa yhdestoista. Jokainen ottelu on sille elintärkeä taistelussa viimeisestä pudotuspelipaikasta.
Kaikesta tästä huolimatta Pelicansin viikonlopun otteluissa yleisömäärä jäi kauas Isku Areenan reilun viiden tuhannen katsojan kapasiteetista.
Perjantaina Björnisen paluuottelu SaiPaa vastaan keräsi vielä 3160 katsojaa. Sunnuntaina Lukkoa vastaan Isku Areenalla oli enää 2092 katsojaa, vaikka kotijoukkueella oli voitto alla.
Viimeisimpänä tulokkaana Liigaan noussut Jukurit ei ole pääsarjataipaleellaan vielä pudotuspelejä nähnyt. Nyt Jukurit pelaa jopa runkosarjan voitosta. Kotietu puolivälieriin on täysin omissa käsissä.
Seuran yleisökeskiarvo on pienellekin talousalueelle matala. Katsojia on Ikioma Areenalla käynyt 1745 ottelua kohden. Se on koko Liigan keskiarvoista toiseksi pienin. Vain surkean kauden pelannut Porin Ässät jää taakse.
Edellinen kotiottelu Oulun Kärppiä vastaan keräsi Mikkelissä jo 3020 katsojaa. Enemmänkin halliin mahtuisi.
Pelaajamarkkinat muuttuvat – euroille olisi nyt tarvetta
Venäjän hyökkäys Ukrainaan tulee mullistamaan pelaamarkkinat mahdollisesti jopa pysyvästi. Kun ulkomaalaispelaajat pakenevat KHL:stä, myös Liiga-seurat saavat mahdollisuuden laadukkaampien pelaajien hankintoihin.
Ei pidä odottaa, että Liiga kamppailisi heti taloudellisilla resursseilla esimerkiksi Ruotsin SHL:n tai Sveitsin NLA:n kanssa. Siitä huolimatta myös Liiga-seuroille tulee mahdollisuus hankkia enemmän laatupelaajia kuin aiemmin.
Euroille olisi nyt muuttuvilla pelaajamarkkinoilla tarvetta. Kun vain muutama seura tuntuu pääsevän eurojen makuun lipputuloista, on olemassa riski, että tasoerot kasvavat myös Liigan sisällä.
Vaikka pandemia ei ole maailmasta hävinnyt mihinkään, eivät seurat voi loputtomiin paeta sen taakse selitellesään heikkoja yleisömääriään. Ne ovat opetelleet toimimaan tässä ympäristössä nyt kaksi vuotta.
Jos Ilves pystyy tekemään ottelutapahtumastaan houkuttelevan myös pandemia-aikana, kaikkien muidenkin seurojen täytyy siihen pystyä.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Toimittaja: Maalitykki siirtyy Pohjois-Amerikasta Suomeen: ”Potentiaalinen tähti”
- Ura ohi – entinen Liiga-puolustaja lyö luistimet naulaan
- Lähde: Tässä Leijonat-vahti Lassi Lehtisen uusi joukkue
- Jatkoaika: Näin HIFK:n toimitusjohtaja kommentoi häirintätapausta
- HIFK:n miehiltä epäasiallista käytöstä – pitkäaikainen yhteistyökumppani lähtee!
- LS: SaiPa virittelee hurjaa kaappausta toisesta Liiga-joukkueesta!
- Risto Dufvalta kovaa tekstiä karsintasarjan tuomareista: ”Mafia kostaa”
- Ilvekselle karmea takaisku
- Tässä Miro Karjalaisen ensi kauden Liiga-seura!
- NHL-pelaajat ovat puhuneet: tässä ovat sarjan tyylikkäimmät pelaajat
- Urheilucast: Henrik Haapalaa viedään yllättävään Liiga-seuraan!
- Lukon tehopuolustaja loikkaa kilpailijan leiriin!
- Tre Kronor -hyökkääjä siirtyy Liigaan – uusi seura selvillä: ”Taistelee ykkössentterin paikasta”
- NHL-konkari sai tarpeekseen – lähtee ovet paukkuen: ”Tämä on perseestä”
- Liigassa rysähti päävalmentajapotkut – Petri Matikainen korvaajaksi!
- Liiga-sensaatio Atro Leppänen siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Lehti: Ilveksellä voi jäädä karusti luu käteen – tähtihyökkääjä tekemässä oharit?
- Liigan valmentajakaruselli pyörii kuumana – Ville Mäntymaata viedään Tampereelle
- LS: SaiPa virittelee hurjaa kaappausta toisesta Liiga-joukkueesta!
- Lehti: Tässä on JYPin ulkomaalaisvahvistuksen ensi kauden osoite