Näkökulma: Liigan suurimman kilpailuvaltin yllä leijuu jättimäinen uhkakuva
Liigan runkosarja päättyy ensi tiistaina. Kausi huipentuu urheilullisesta näkökulmasta upeissa merkeissä, kun sekä runkosarjan voitosta että viimeisestä pudotuspelipaikasta taistellaan aivan loppuun asti.
Tasaisuus on Liigan yksi suurimmista kilpailueduista. Sen kilpailuedun yllä leijuu kuitenkin jättimäisiä uhkakuvia.
Yleisö on löytänyt Liiga-hallien lehtereille poikkeuksellisen kaksijakoisesti. Tampereella ja Helsingissä yleisömäärät ovat komeaa luettavaa.
HIFK:n ja Ilveksen välistä ottelua seurasi eilen Helsingin jäähallissa yli 7 000 katsojaa. Ilves on myynyt jo nyt lauantaiseen kotiotteluunsa KalPaa vastaan uudelle Nokia Areenalle yli 9 000 lippua.
Samalla keskiviikkona jo aikoja sitten mahdollisuutensa pudotuspeleihin menettänyt SaiPa ilmoitti Kisapuiston jäähalliin saapuneen vain reilut 700 katsojaa. Eikä Ässienkään kotiottelua uudelleen nimetyllä West Areenalla seurannut kuin reilut tuhat silmäparia.
Sekä urheilullisissa että taloudellisissa vaikeuksissa aiemminkin olleet seurat eivät ole saaneet houkuteltua yleisö merkityksettömiin otteluihin. Se vain lisää tuloeroja vahvojen ja heikoimpien seurojen välillä.
Myös keskikastissa on kipuiltu yleisömäärien kanssa. Esimerkiksi viimeisestä pudotuspelipaikasta kilpailevat KooKoo, Pelicans ja KalPa eivät ole suurista panoksista huolimatta saaneet hallejaan täytettyä, vaikka pientä nousutrendiä yleisömäärissä onkin havaittavissa.
Suuret uhkaavat karata pienemmiltä tavoittamattomiin lopullisesti, mikäli seurat eivät saa houkuteltua yleisöä takaisin halleihin.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Miro Heiskasen törkytaklauksella lanannutta Matt Rempeä odottaa jättimäinen pelikielto
- Ovi käy Kärpissä: Maajoukkuepuolustajan sopimus purettu!
- Lukolta isoja päävalmentajauutisia – ”Joukkueelta tuli selkeä viesti”
- Kakkua tuli! HIFK-kapteeni ja SaiPan tuore Pohjois-Amerikan vahvistus pelikieltoon
- Auts! Miro Heiskanen joutui kaksimetrisen Matt Rempen sikailun uhriksi
- Patrik Laineen ruoska sivalsi jälleen! Montrealissa ei nähty vastaavaa vuoden 1995 jälkeen
- Colorado kutsui suomalaishyökkääjän NHL:ään – pääseekö välittömästi irti?
- Yli 500 Liiga-ottelun veteraanihyökkääjä päättää kiekkouransa 35 vuoden iässä
- Yllättävä paljastus NHL:n kriisiseura Nashville Predatorsista
- Kulisseissa kuohuu: miten käy jääkiekon MM-kisojen TV-oikeuksien?
- Kaleva: Kärpät vahvistumassa – useita tähtinimiä lainalle!
- Teemu Pulkkinen sai kenkää!
- Liiga-ennätystä jahtaava Atro Leppänen vaihtamassa maisemaa – tässä uusi seura?
- JYPille huippuvahvistus!
- Tappara jysäytti yllätyshankinnan – pitkäaikainen kapteeni haaviin!
- Lähde: Huippuseura yrittää napata TPS:n ykköstähden
- MTV Urheilu: Tässä Teemu Pulkkisen uusi joukkue
- Ilves rysäytti pöytään ison pelaajasopimuksen – ”kuuluu Liigan huippupelaajiin”
- Kaapo Kakon treidistä uutta tietoa – uusi pomo paljastaa syyn siirrolle
- Nuorten Leijonien MM-joukkue julki – yllätysnimi putosi kisakoneesta