Olli Juolevi on innoissaan siirrosta uuteen NHL-seuraan: ”Tämä on legendaarinen joukkue”
Florida Panthersissa alkukauden pelannut suomalaispuolustaja Olli Juolevi siirtyi viikonloppuna siirtolistan kautta Detroit Red Wingsin riveihin. Hän pelasi Panthersin joukkueessa tällä kaudella kymmenen ottelua ilman tehopisteitä.
Vancouver Canucks varasi Juolevin kesän 2016 varaustilaisuudessa ykköskierroksen viidentenä pelaajana. 23-vuotiaan puolustajan ura rapakon takana ei ole kuitenkaan vielä lähtenyt missään vaiheessa kunnolla liitoon.
Juolevi pääsi pelaamaan Canucksissa kaikkiaan 23 ottelua runkosarjassa (2+1) sekä yhden ottelun pudotuspeleissä (0+0). Neljän viimeisimmän kauden aikana hän on pelannut AHL:ssä 66 ottelua tehopistein 3+36=39.
Nyt Juolevilla on jälleen edessään uusi alku. Hän odottaa saavansa Red Wingsissä entistä enemmän peliaikaa, minkä myötä kehitystäkin alkaisi tulemaan entistä enemmän.
– Siirtorajan lähestyessä muutoksia tapahtuu. Florida jahtaa Stanley Cupia, enkä ollut pelannut paljon. Haluan päästä kokoonpanoon, koska olen edelleen nuori pelaaja. Katsomossa istuminen tai kuuden minuutin peliaika ei ole kauhean hyväksi. Kyse on jokapäiväisestä työstä ja terveenä pysymyisestä. Nyt olen pysynyt kunnossa hyvin, joten pitää vain paiskia hommia, Juolevi sanoi NHL:n suomenkielisten verkkosivujen mukaan.
Panthers taistelee parhaillaan koko sarjan kärkisijoituksista, kun taas Red Wingsin uudelleenrakennusprojekti on vielä vaiheessa. Juolevi odottaa innolla, mitä tulevaisuus tuo tullessaan uudessa ympäristössä.
– Tämä on legendaarinen joukkue, jossa on nyt paljon nousussa olevia nuoria. Olen siis todella innoissani.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Tamperelainen Tommi täräytti 130 000 euron voiton Liiga-otteluista!
- Kokaiinista kärynnyt Miro Aaltonen heti uuteen seuraan
- Potkut saanut Topi Jaakola löysi uusia töitä
- Teemu Pulkkisen uusi joukkue selvisi!
- Leijonat-tähti Miro Aaltonen kärähti kokaiinista – pelikielto ja sakot napsahti!
- Leijonien NHL-supertähti herättää pelkoa ruotsalaispelaajassa: ”Hän tulee jyräämään minut”
- Leijonat jysäytti poikkeuksellisen ketjuratkaisun – Antti Pennanen: ”Viikonloppuna tehtiin päätös”
- Leijonien 4 Nations -ketjut ovat tässä!
- USA:n maalivahti esitti oman näkemyksensä Leijonien 4 Nations -valinnoista: ”Hänen kuuluisi olla Suomen joukkueessa”
- IL: Jesse Puljujärvi perustelee yllättävää ratkaisuaan
- I-P: Atro Leppäsen loppukauden osoite selvillä!
- Christian Heljanko palaamassa ensi kaudeksi Liigaan – nämä kaksi seuraa kintereillä!
- Sopimus puretaan – Jesse Puljujärvi vaihtaa joukkuetta!
- IS: Kärpiltä iso paljastus Jesse Puljujärveen liittyen
- IL: Tänne Jesse Puljujärvi tähyää seuraavaksi
- Shokkiväite: Liigan pistepörssin kärkimies vaihtaa joukkuetta!
- IS: Tapparan tähtihyökkääjä vaihtaa joukkuetta!
- Paljastus kulisseista: Colorado NHL-supertähden kintereillä – tämä mies vaihtonappulana!
- IS: Kiekko-Espoon haaviin iso vonkale – toinen huippuvahvistus lähellä
- USA:n maalivahti esitti oman näkemyksensä Leijonien 4 Nations -valinnoista: ”Hänen kuuluisi olla Suomen joukkueessa”