Ruotsi teki kovan päätöksen: NHL-vahvistus lähtee kotiin

Ruotsin jääkiekkomaajoukkue on saanut juuri Suomen MM-kisojen kynnyksellä harmittavia uutisia.
Ruotsin päävalmentaja Johan Garpenlöv kertoo Ruotsin tiedotteessa, että Detroit Red Wingsin hyökkääjä Jonatan Berggren on lähetetty kotiin kisareissulta koronavirustartunnan takia.
21-vuotias ruotsalaislahjakkuus teki tällä kaudella komeaa jälkeä AHL:ssä, kun 70 ottelussa syntyi tehopisteet 21+43=64.
Garpenlövin mukaan Ruotsilla ei ole aikaa odottaa Red Wings -lupauksen kuntoutumista.
– Hänen pitää olla sivussa viisi päivää ja sen jälkeen hänen täytyy tuoda kaksi negatiivista koronatestiä takaisin, jotta hän voi osallistua MM-kisoihin. Viiden harjoituspäivän väliin jättäminen ennen MM-turnausta on kaukana optimaalista tilanteesta. Johtuen koronavirustestien tuomista epävarmuustekijöistä, päätimme jatkaa MM-kisoihin muiden pelaajien kanssa, ruotsalaisvalmentaja kertoo.
Garpenlöv varmisti samalla, että Nashville Predatorsin tähtipelaajat Filip Forsberg ja Mattias Ekholm eivät osallistu MM-kisoihin sopimustilanteidensa takia.
Ruotsi julkaisee lopullisen joukkueensa keskiviikkona.
KATSO: MM-kisojen kokoonpanot, kiinnostuneet pelaajat ja poisjäännit
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Lehti: Tässä on JYPin ulkomaalaisvahvistuksen ensi kauden osoite
- Eemil Vinni löysi uuden seuran – siirtyy Mestikseen
- NHL:n pistepörssin voitto ratkesi – pokaali jatkaa tutussa osoitteessa
- SaiPalle huonoja uutisia Liigan kurinpidolta
- Liiga-sensaatio Atro Leppänen siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- NHL-konkari sai tarpeekseen – lähtee ovet paukkuen: ”Tämä on perseestä”
- Lehti: Ilveksellä voi jäädä karusti luu käteen – tähtihyökkääjä tekemässä oharit?
- Lukko kiinnitti huippulupaavan mestarimaalivahdin
- Sieltä se tuli: Gabriel Landeskog maalasi!
- Kaksi mittavaa NHL-uraa päätökseen
- Lukon tehopuolustaja loikkaa kilpailijan leiriin!
- HS: Jokerit virittelee usean pelaajan siirtojytkyä – Tapparan hyökkääjä tarttui haaviin
- Liigassa rysähti päävalmentajapotkut – Petri Matikainen korvaajaksi!
- Kaksi NHL-supervahvistusta MM-kisoihin!
- Siirto julki – tässä Emil Larmin uusi joukkue!
- Urheilucast: MM-kultaleijona Tapparan haaviin – yksi seura voi torpata siirron
- Liiga-seurat puhelimet kouraan – Kärpistä ja Jokereista tuttu taituri vapaille markkinoille!
- Liigan valmentajakaruselli pyörii kuumana – Ville Mäntymaata viedään Tampereelle
- Jokerit saa huiman vahvistuksen!
- NHL-konkari sai tarpeekseen – lähtee ovet paukkuen: ”Tämä on perseestä”