Suomi nousi sillasta voittoon ja MM-välieriin – leijonapakilta hurja suoritus täydellisellä alivoimalla, kahden maalin Marko Anttilalta neronleimaus

TAMPERE. Jääkiekon MM-kisojen helatorstain puolivälierässä Suomen ja Slovakian välillä oli jotain kovin tuttua vuoden 2019 kultakisojen pudotuspeleistä.
Hallitseva olympiapronssimitalisti painoi jo 0-2-johtoon, mutta sen jälkeen alkoi maailmanmestari ja olympiavoittaja Marko Anttilan show. Show, joka kantoi 4-2-voittoon ja MM-kotikisojen välieriin.
MM-kisoissa vuonna 2019 neljä maalia, ja kaikki pudotuspeleissä latonut hyökkääjä nosti Leijonat 2-2:een kahdella niitillään.
Osumat olivat Anttilalle turnauksen ensimmäiset – kuten oli myös Ruotsia vastaan MM-kisojen 2019 puolivälierän 4-4-tasoitusmaalikin.
Suomi on pelannut kotikisoissa nyt 26 minuuttia ja 45 sekuntia ilman yhtäkään takaiskua alivoimilla. Torstaina sinipaitojen Mikael Granlundin ja Miro Heiskasen pikkukakkoset olivat aavistuksen verran kyseenalaisia.
Leijonat kesti kummatkin, ja toisen aikana Atte Ohtamaa luuti putkeen uskomattomat 104 sekuntia – eli minuutin ja 44 sekuntia.
Suomella oli toisessa erässä puolustuspäähän pidempi vaihtomatka, joten alivoimakin hankaloitui. Ohtamaa pääsi vihdoin vaihtoon, kun suuri sankari Anttila purki kiekon suoraan slovakkivahti Adam Huskalle. Hannes Björninen painoi perään, ja veskari joutui sulkemaan pikkumustan.
Leijonien 3-2-voittomaalin täydessä Nokia Arenassa nakkasi päätöserän alkupuolella Sakari Manninen. Anttila olisi voinut lapioida kiekon lopussa tyhjiin, mutta passasi kiekon vielä Saku Mäenalaselle.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Paljastus John Tortorellan potkuista: taustalla yhteenotto pelaajan kanssa?
- Neljä isoa nimeä jättää TPS:n kauden päätteeksi
- Sami Niku ja Niko Ojamäki vaihtavat seuraa – muitakin ex-Liiga-tähtiä vapaille markkinoille
- Tappara iski melkoisen yllätysuutisen pöytään!
- Urheilucast: Sami Vataselta pakit JYPille – siirtymässä toiseen Liiga-seuraan!
- Jatkoaika: Jokereille karvas päätös Helsinki-hallin suhteen!
- Mikko Rantanen törmäili taas NHL:ssä – nuoren tähden polvi vääntyi karmealla tavalla
- Sopimus purkissa – Oskari Salmisen ensi kauden Liiga-seura selvisi!
- Lähde: Kanadalaishyökkääjä siirtymässä Liigaan
- Kurinpito teki ratkaisunsa – HIFK:n leiriin jättimäinen pelikielto!
- Urheilucast: Ruben Rafkin palaa Liigaan – tässä uusi seura!
- Liiga-seura myllää lähes kaiken uusiksi – yhdeksän pelaajaa sai lähteä!
- Urheilucast paljasti: Ilves saa hurjan vahvistuksen, jos Jukureille käy kylmät!
- HIFK:n Leo Komarovista iso uutinen
- Urheilucast: TPS:n Viljami Marjala loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- SK: Liigan kärkiseura yrittää kaapata hurjan paluumuuttajan!
- Urheilucast: Sami Vatasen JYP-siirrossa jymykäänne!
- IL: Aku Räty palaa Pohjois-Amerikasta Liigaan – tuhti palkkapussi
- TPS-tykki Viljami Marjala vaihtaa joukkuetta!
- Raju päätös tuli – tällaisen rangaistuksen Juuso Nykänen sai sikatempusta