Tässä ovat MM-kisojen parhaat puolustajat – suomalaisilla ei asiaa kivenkovaan joukkoon
![getty_jonesseth20121228](https://www.suomikiekko.com/app/uploads/2012/12/getty_jonesseth20121228.jpg)
Miesten jääkiekon MM-kilpailut pyörähtävät käyntiin perjantaina. SuomiKiekko listaa turnauksen parhaat puolustajat.
Jokainen listalle päässyt puolustaja päätyi seurajoukkueessaan tehotilaston pakkaslukemille. Kaikilla heillä on kuitenkin takanaan huippukausi seurajoukkueessa, ja jokainen heistä voi viedä maansa pitkälle tänä keväänä.
Seth Jones, Yhdysvallat
Yhdysvaltojen kapteeniksi nimetty Seth Jones iski kuluvalla NHL-kaudella 51 otteluun samaisen määrän tehopisteitä. Chicago Blackhawksin takalinjoilla pelaavan kausi oli pisteiden valossa hänen toiseksi parhaansa yhdeksän NHL-kauden aikana.
Vuosi sitten 27-vuotias järkäle valittiin valmentajien, pelaajien ja NHL:n johtohahmojen keskuudessa kuudenneksi parhaaksi puolustajaksi. Itsevarmuudella varustettu jenkki on omimmillaan tasakentällisin puolustaessa.
MM-jäillä Jones on viimeksi nähty peräti seitsemän vuotta sitten. Keväällä 2015 kymmenessä ottelussa syntyi neljä tehopistettä ja tehotilasto oli plussalla neljän asteen verran.
Rasmus Dahlin, Ruotsi
Buffalo Sabresissa kiekkoilevalla Rasmus Dahlinilla on allaan hänen toistaiseksi parhain NHL-kautensa. 80 otteluun isketyt 53 pistettä sijoittui puolustajien pistepörssissä 13. sijalle. Hyytävät pakkasasteet tehotilastoissa (-22) selittyvät suurella peliajalla heikon Sabresin takalinjoilla eikä niille tule laskea suurempaa painoarvoa.
Dahlin pelaa viisaasti niin puolustus- kuin hyökkäyssuuntaankin, ja pystyy pelaamaan sekä yli- ja alivoimaa. Luistelutaito 22-vuotiaalla puolustajalla on ehdotonta ja hänellä on kyky avata peliä nopeasti.
Viimeisin arvokisaesiintyminen Tre Kronorin paidassa Dahlinilla on Pyeongchangin olympialaisissa 2018. MM-jäillä tämä on hänen ensiesiintymisensä.
Moritz Seider, Saksa
Heti ensimmäisellä NHL-kaudellaan läpimurron tehnyt Moritz Seider tehtaili Detroit Red Wingsin paidassa 50 pistettä. 21-vuotias saksalainen nousi heti punasiipien ykköspuolustajaksi ja oli seuran ahkerin laukoja.
Seiderin vahvuuksiin lukeutuvat hänen vahva ja älykäs kahden suunnan pelaaminen sekä syöttötarkkuus hyökkäysalueella. Hänellä on kyky saada laukaukset maalille ruuhkankin takaa, mikä takaa hänelle paljon peliminuutteja ylivoimalla.
MM-kisoissa saksalaisnuorukainen nähtiin myös vuosi sitten kun Saksa ylsi komeasti neljän parhaan joukkoon.
Niko Virolainen
Twitter: @orpmi
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Leijonien 4 Nations -ketjut ovat tässä!
- USA:n maalivahti esitti oman näkemyksensä Leijonien 4 Nations -valinnoista: ”Hänen kuuluisi olla Suomen joukkueessa”
- IL: Jesse Puljujärvi perustelee yllättävää ratkaisuaan
- Tällainen on 4 Nations -voittopokaali – katso kuva täältä!
- Kaksi uutta ulkomaalaista Liigaan – ja yksi pois
- MTV: Teemu Pulkkinen sai lähtöpassit – seuraava suunta selvillä
- Luistimet naulaan! Yli 1000 NHL-ottelun hyökkääjä päättää uransa – ”On tullut aika”
- Miika Elomon kuolemasta tuli uutta tietoa
- Jymy-yllätys: Jesse Puljujärvi löysi uuden joukkueen rapakon takaa!
- Leijonien avausvastustaja iski kentälliset kasaan – näillä ketjuilla Yhdysvallat harjoitteli
- I-P: Atro Leppäsen loppukauden osoite selvillä!
- Christian Heljanko palaamassa ensi kaudeksi Liigaan – nämä kaksi seuraa kintereillä!
- Sopimus puretaan – Jesse Puljujärvi vaihtaa joukkuetta!
- IS: Kärpiltä iso paljastus Jesse Puljujärveen liittyen
- IL: Tänne Jesse Puljujärvi tähyää seuraavaksi
- Shokkiväite: Liigan pistepörssin kärkimies vaihtaa joukkuetta!
- IS: Tapparan tähtihyökkääjä vaihtaa joukkuetta!
- Paljastus kulisseista: Colorado NHL-supertähden kintereillä – tämä mies vaihtonappulana!
- IS: Kiekko-Espoon haaviin iso vonkale – toinen huippuvahvistus lähellä
- Ei hyvältä näytä! Patrik Laine koki karun kohtalon NHL:ssä