Järkyttävä tapaus! Yle: Eläköitynyt Liiga-kiekkoilija sai kaksi aivoinfarktia
![HPK – SaiPa](https://www.suomikiekko.com/app/uploads/2019/03/t_nattinentopi20190316-632x437.jpg)
Entinen Liiga-kiekkoilija Topi Nättinen, 28, kertoi Ylen haastattelussa viime aikojen sairastelustaan. Nättinen alkoi kärsiä oudoista oireista joulukuussa 2021.
Ensin puutuivat Nättisen sormet ja sitten käsi. Myöhemmin ongelmia alkoi olla puhumisenkin kanssa. Joulun aikoihin Nättisen kasvojen toinen puoli roikkui, eikä hän pystynyt hymyilemään. Silloin Nättinen hakeutui viimein tutkimuksiin.
Diagnoosi oli nuorelle miehelle järkyttävä.
– Sinulla on kaksi aivoinfarktia, Nättinen kertoo Ylelle.
Aivoinfarktien syy ei selvinnyt.
– Olenko riskyhmää? En. Onko perussairauksia? Ei. Perinnöllisiä sairauksia? Ei. Poltatko? En. Juotko? En. Olinko sairastanut koronan? En ollut. Eikä tapahtunut liittynyt mitenkään koronarokotteisiinkaan. Se kävi nopeasti selväksi, Nättinen sanoo.
Nättinen toipui sairaalassa koko loppuvuoden.
– Siellä alkoi hurja väsymys. Päätä särki ihan helvetisti, jos vähänkään jutteli ihmisten kanssa tai kävi vessassa. Söin ja nukuin, en tehnyt mitään muuta, Nättinen kertoo.
Nättisellä on selvä syy, miksi hän haluaa kertoa kokemuksistaan.
– Haluan puhua tästä kaikesta, jotta me uskaltaisimme yhä enemmän kohdata itsemme, omat vaikeutemme, antaisimme luvan surra, kun sellaiselle on tarvetta. Myös surulle ja kriiseille pitää antaa elämässä aikaa, Nättinen sanoo.
– Ei tarvitse tietenkään koko maailmalle kailottaa ongelmiaan, mutta ei saa padota vaikeuksia. Niiden pitää antaa tulla, jotta ne voi käsitellä. Tunteiden ja tuntemusten eteen ei saa rakentaa muuria.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Tamperelainen Tommi täräytti 130 000 euron voiton Liiga-otteluista!
- Kokaiinista kärynnyt Miro Aaltonen heti uuteen seuraan
- Potkut saanut Topi Jaakola löysi uusia töitä
- Teemu Pulkkisen uusi joukkue selvisi!
- Leijonat-tähti Miro Aaltonen kärähti kokaiinista – pelikielto ja sakot napsahti!
- Leijonien NHL-supertähti herättää pelkoa ruotsalaispelaajassa: ”Hän tulee jyräämään minut”
- Leijonat jysäytti poikkeuksellisen ketjuratkaisun – Antti Pennanen: ”Viikonloppuna tehtiin päätös”
- Leijonien 4 Nations -ketjut ovat tässä!
- USA:n maalivahti esitti oman näkemyksensä Leijonien 4 Nations -valinnoista: ”Hänen kuuluisi olla Suomen joukkueessa”
- IL: Jesse Puljujärvi perustelee yllättävää ratkaisuaan
- I-P: Atro Leppäsen loppukauden osoite selvillä!
- Christian Heljanko palaamassa ensi kaudeksi Liigaan – nämä kaksi seuraa kintereillä!
- Sopimus puretaan – Jesse Puljujärvi vaihtaa joukkuetta!
- IS: Kärpiltä iso paljastus Jesse Puljujärveen liittyen
- IL: Tänne Jesse Puljujärvi tähyää seuraavaksi
- Shokkiväite: Liigan pistepörssin kärkimies vaihtaa joukkuetta!
- IS: Tapparan tähtihyökkääjä vaihtaa joukkuetta!
- Paljastus kulisseista: Colorado NHL-supertähden kintereillä – tämä mies vaihtonappulana!
- IS: Kiekko-Espoon haaviin iso vonkale – toinen huippuvahvistus lähellä
- Leijonien avausvastustaja iski kentälliset kasaan – näillä ketjuilla Yhdysvallat harjoitteli