Liigajoukkue hankki viime kaudella 87 pinnaa latoneen sentterin – ”Saamme kokoa, ulottuvuutta ja taitoa”
Liigajoukkue Ässät tiedotti nettisivuillaan, että pohjoisamerikkalaisen ECHL:n viime kauden MVP-pelaaja Will Graber siirtyy Poriin 1+1-vuotisella pahvilla.
26-vuotias sentteri iski viime kaudella kaikkiaan 66 Fort Wayne Kometsin matsissa hurjat pisteet 28+59=87 (+34).
– Saamme kokoa, ulottuvuutta ja taitoa. Will on ollut viime kausina yli 50-prosenttinen aloittaja, pelannut urallaan sekä ylivoimaa että alivoimaa. Monipuolisuudesta kertoo, että hän on pelannut myös pakkina, kun on tarvittu, Ässien kehitysjohtaja Tommi Kerttula kommentoi.
– Saimme hänestä hyvät suositukset sekä yliopistovalmentajilta että hänen viime kauden päävalmentajaltaan. Luonnetta ja persoonaa nostettiin joka paikassa. Olen todella tyytyväinen, että saimme hänet Ässiin.
Yhdysvaltalainen Graber koki tuoreimman siirron parhaana ratkaisuna uransa kannalta. Kyseessä on hyvin liikkuva kahden suunnan sentteri, joka tykkää pitää kiekkoa ja luoda aikaa sekä tilaa ketjukavereille.
– Ässissä näen hyvän mahdollisuuden kehittyä entisestään pelaajana, ja toivon ottavani täällä seuraavan askeleen. Odotan myös innolla, että pääsen tutustumaan suomalaiseen kulttuuriin ja uuteen maahan.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Tamperelainen Tommi täräytti 130 000 euron voiton Liiga-otteluista!
- Kokaiinista kärynnyt Miro Aaltonen heti uuteen seuraan
- Potkut saanut Topi Jaakola löysi uusia töitä
- Teemu Pulkkisen uusi joukkue selvisi!
- Leijonat-tähti Miro Aaltonen kärähti kokaiinista – pelikielto ja sakot napsahti!
- Leijonien NHL-supertähti herättää pelkoa ruotsalaispelaajassa: ”Hän tulee jyräämään minut”
- Leijonat jysäytti poikkeuksellisen ketjuratkaisun – Antti Pennanen: ”Viikonloppuna tehtiin päätös”
- Leijonien 4 Nations -ketjut ovat tässä!
- USA:n maalivahti esitti oman näkemyksensä Leijonien 4 Nations -valinnoista: ”Hänen kuuluisi olla Suomen joukkueessa”
- IL: Jesse Puljujärvi perustelee yllättävää ratkaisuaan
- I-P: Atro Leppäsen loppukauden osoite selvillä!
- Christian Heljanko palaamassa ensi kaudeksi Liigaan – nämä kaksi seuraa kintereillä!
- Sopimus puretaan – Jesse Puljujärvi vaihtaa joukkuetta!
- IS: Kärpiltä iso paljastus Jesse Puljujärveen liittyen
- IL: Tänne Jesse Puljujärvi tähyää seuraavaksi
- Shokkiväite: Liigan pistepörssin kärkimies vaihtaa joukkuetta!
- IS: Tapparan tähtihyökkääjä vaihtaa joukkuetta!
- Paljastus kulisseista: Colorado NHL-supertähden kintereillä – tämä mies vaihtonappulana!
- IS: Kiekko-Espoon haaviin iso vonkale – toinen huippuvahvistus lähellä
- Leijonien avausvastustaja iski kentälliset kasaan – näillä ketjuilla Yhdysvallat harjoitteli