Suomi maailman ykkösmaa kiekossa? Nyt meni vuosien tappioputki MM-kisoissa Kanadaa vastaan poikki – ”Tuntuu mahtavalta”
![sjl_naisleijonat2011](https://www.suomikiekko.com/app/uploads/2014/02/sjl_naisleijonat2011-1.jpg)
Kanadaa ja Yhdysvaltoja on pidetty lähtökohtaisesti naisjääkiekon hallitsijakaksikkona, mutta alle 18-vuotiaiden tyttöjen MM-kisoissa duon asema on horjunut.
Kiitos Suomen.
Tyttöleijonat aloitti Yhdysvaltain Madisonissa keskellä kesää pelattavat MM-kisat näet kaatamalla vaahteranlehtipaidat aiemmin viikolla sensaatiomaisesti 2-0.
Suomen maaleista vastasivat Ada Eronen ja Oona Havana, maalivahti Emilia Kyrkkö otti hurjat 40 torjuntaa.
– Tuntuu mahtavalta, koska emme olleet voittaneet Kanadaa. Jengi teki kovasti töitä ja saimme muutaman maalin. Se auttoi meitä, ja meillä oli fokus joka hetkessä, Havana iloitsi Kansainvälisen Jääkiekkoliitto IIHF:n nettisivuilla.
Perään tuli sitten USA:lta hurjaa kyytiä maalein 0-5, mutta silti – sinivalkoiset pistävät jo tässäkin ikäluokassa historiakirjoja uusiksi. Kanada-voitto oli Suomelle kautta aikain ensimmäinen.
– Olemme suomalaisia, joten tietysti juhlimme kopissa – laulamme ja tanssimme, Havana jatkoi.
Voitto oli kaikkiaan uskomaton juttu. Kanada oli voittanut yhdeksän edellistä keskinäistä kohtaamista maalierolla 61-3 liiton sivujen mukaan. Sama lähde kertoi, että kaksi viimeisintä MM-ottelua tosin olivat menneet vaahteranlehtipaidoille enää vain 4-1.
Tyttöjen turnauksessa pelaa kahdeksan maata kahdessa neljän joukkueen tasolohkossa niin, että A-lohkosta välieriin etenee kaksi parasta kahden heikoimman jatkaessa puolivälieriin.
Nuo kaksi heikointa saavat puolivälieriin vastaan B-lohkon kaksi parasta. Tuon lohkon kaksi heikointa puolestaan pelaa pääsarjakarsinnoissa keskenään.
Suomi tulee sijoittumaan turnauksessa siis automaattisesti vähintään kuudenneksi. Mitalisija olisi kova suoritus, koska Tyttöleijonilla on historiasta ainoastaan kaksi MM-pronssia.
Sinivalkoiset kohtaavat lohkon päätöspelissä Ruotsin ensi yönä. Näyttäisi siltä, että Suomi on isossa kuvassa tällä hetkellä kiekkomaailman ykkösmaa – miesten ja poikien puolella Suomi on tehnyt mitä haluaa, ja nyt se kiusaa isompiaan jo naisten ja tyttöjenkin puolella.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- USA:n supertähdet linjaavat: näin Leijonia vastaan täytyy pelata: ”Tuottaa paljon haasteita”
- IL: Kaksi TPS-hyökkääjää vaihtaa seuraa Liigassa – nuori puolustaja suuntaa Pohjois-Amerikkaan
- Sidney Crosbylla uskomaton putki Kanadan maajoukkueessa: ”Yksi parhaista”
- Kanadalle kova kolaus 4 Nations -turnauksessa: tähtipelaajan turnaus ohi
- Kanada kaatoi Ruotsin 4 Nationsin avausottelun jatkoaikatrillerissä – huonojakin uutisia tuli
- Nyt se on varmaa: jääkiekon World Cup tekee paluun!
- Katso: Kanadan superylivoima jysäytti 12 sekunnissa!
- Tässä ovat 4 Nationsin aloittavat maalivahdit – Suomi paljasti korttinsa viimeisenä
- Sami Kapasen Pelicans-debyytistä tuli todellinen maalihurjastelu
- Tamperelainen Tommi täräytti 130 000 euron voiton Liiga-otteluista!
- I-P: Atro Leppäsen loppukauden osoite selvillä!
- Christian Heljanko palaamassa ensi kaudeksi Liigaan – nämä kaksi seuraa kintereillä!
- Sopimus puretaan – Jesse Puljujärvi vaihtaa joukkuetta!
- IS: Kärpiltä iso paljastus Jesse Puljujärveen liittyen
- IL: Tänne Jesse Puljujärvi tähyää seuraavaksi
- USA:n maalivahti esitti oman näkemyksensä Leijonien 4 Nations -valinnoista: ”Hänen kuuluisi olla Suomen joukkueessa”
- Paljastus kulisseista: Colorado NHL-supertähden kintereillä – tämä mies vaihtonappulana!
- IS: Kiekko-Espoon haaviin iso vonkale – toinen huippuvahvistus lähellä
- Leijonien NHL-supertähti herättää pelkoa ruotsalaispelaajassa: ”Hän tulee jyräämään minut”
- Leijonien avausvastustaja iski kentälliset kasaan – näillä ketjuilla Yhdysvallat harjoitteli