HIFK täydensi puolustusosastoaan – vahvisti rivejään Tapparasta tutulla Suomen mestarilla

Helsingin IFK tiedottaa tehneensä sopimuksen puolustaja Otso Rantakarin kanssa. Pahvi kattaa tulevan kauden.
28-vuotias Rantakari on kärsinyt viime vuosina loukkaantumisista, minkä vuoksi kaudet ovat olleet hyvin rikkonaisia. Menneellä kaudella hän pelasi Tapparassa 20 ottelua tehoin 1+5. Loppukaudeksi hän siirtyi vielä Sveitsiin, jossa ehti pelaamaan neljä ottelua HC Fribourg-Gottéronin joukkueessa pistein 0+1.
– Olemme seuranneet Otson otteita jo pidemmän aikaa. Hän teki paluun kaukaloon pitkän loukkaantumisen jäljiltä viime kaudella, ja on nyt päässyt harjoittelemaan kunnolla jo pidemmän aikaa. Uskomme, että hänen vahvuutensa tuovat joukkueeseemme erinomaisen lisän, HIFK:n urheilujohtaja Tobias Salmelainen kommentoi seuran tiedotteessa.
Liiga-urallaan Rantakari on pelannut 264 runkosarjan ottelua (39+95=134) sekä 37 pudotuspeliä (6+12=18) edustaen Tapparaa sekä Bluesia. Hän voitti Tapparan riveissä Suomen mestaruuden keväällä 2017.
Rantakari on pelannut juniorivuosinaan HIFK:n U18- sekä U20-joukkueissa.
28-vuotias puolustaja saapuu HIFK:hon Sveitsin liigan Fribourg-Gottéronista.
#HIFK #Liiga
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Pelicans varmisti sarjapaikkansa – Jokerit jätettiin taas nollille
- Dallasille kammottava takaisku NHL:ssä! Supertähti loukkaantui – nyt tipahti surkea uutinen
- Sport kiinnitti SHL:n mestarin
- Liiga-seura rysäytti – kiinnitti NHL-legendan pojan!
- Jokerit teki jättimäisen muutoksen – kausi katkolla tänään
- Nyt kuohuu – IS: Topi Rönnin kohdalla vireillä raju ratkaisu
- KooKoo rekrytoi kovan nimen uudeksi urheilujohtajaksi: ”Halusimme ammattilaisen”
- Lehti: Liiga-seura vahvistuu SHL-mestarilla!
- Taisteluparit ovat selvillä – tässä ovat NHL:n pudotuspelien otteluparit
- Jesse Puljujärven NHL-matka tyssäsi – pelikielto uhkaa!
- Urheilucast: Henrik Haapalaa viedään yllättävään Liiga-seuraan!
- Lukon tehopuolustaja loikkaa kilpailijan leiriin!
- LS: SaiPa virittelee hurjaa kaappausta toisesta Liiga-joukkueesta!
- Tre Kronor -hyökkääjä siirtyy Liigaan – uusi seura selvillä: ”Taistelee ykkössentterin paikasta”
- NHL-konkari sai tarpeekseen – lähtee ovet paukkuen: ”Tämä on perseestä”
- Liigassa rysähti päävalmentajapotkut – Petri Matikainen korvaajaksi!
- Liiga-sensaatio Atro Leppänen siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Lehti: Ilveksellä voi jäädä karusti luu käteen – tähtihyökkääjä tekemässä oharit?
- Liigan valmentajakaruselli pyörii kuumana – Ville Mäntymaata viedään Tampereelle
- Lehti: Tässä on JYPin ulkomaalaisvahvistuksen ensi kauden osoite