Olympiamitalistit Marko Anttila ja Jenni Hiirikoski saivat kunnianosoituksen kotikunnaltaan: ”Lempäälä on ylpeä”

Leijonien mukana olympiakultaa voittanut Marko ”Mörkö” Anttila sekä Naisleijonissa olympiapronssia vienyt Jenni Hiirikoski ovat saaneet kunnianosoituksen kotikunnaltaan Lempäälältä.
Lempäälän Hakkarin ulkoilualueelle on avattu nimittäin nimikkoreitit kunnan tuoreille olympiamitalisteille. Alueelle lanseerattiin 2,3 kilometriä pitkä ”Mörkönmutka” sekä 4,4 kilometrin pituinen ”Kapteenienkierros”. Reitit kulkevat Hakkarin liikunta-alueella metsässä ja niissä on mahdollisuus juosta sekä talvella myös hiihtää valaistuja latuja pitkin.
– On hienoa, että meillä on Jennin kanssa nyt oma reitti Hakkarissa. Täällä voi jokainen liikkua ja nauttii liikunnasta omalla tavalla, se on kaikista tärkeintä. Lempäälä on tärkeä paikka itselleni. Olen viettänyt koko lapsuuteni näissä maisemissa ja nykyisin vietän täällä kesälomat. Lempäälästä löytyy kaikki edellytykset ja mahdollisuudet nousta ammattilaiseksi, ”Mörkö” hehkutti Lempäälän kunnan tiedotteessa.
– Tämä on hieno kunnianosoitus kunnalta. Toivon, että olemme Markon kanssa innostaneet lapsia ja nuoria liikkumaan ja nauttimaan urheilusta ja liikunnasta. Lempäälästä on ollut hyvä ponnistaa maailmalle ja tänne on mahtava palata joka kesä, samoille tutuille lenkkipoluille ja urheilupaikoille. Toivotaan että mahdollisimman moni löytää lenkkeilemään Kapteenienkierrokselle, Hiirikoski puolestaan fiilisteli.
– Lempäälä on ylpeä omista olympiaurheilijoista. Lempäälä on toiminut monille muillekin urheilijoille kasvattipesänä ja täällä on monipuolinen seuratoiminta. Nyt jokainen kuntalainen tai kesämökkiläinen voi käydä tallailemassa näiden kapteenien jalanjälkiä, iloitsee Lempäälän sivistysjohtaja Nina Lehtinen.
37-vuotias Anttila toimi olympialaisissa Leijonien varakapteenina. Hän viimeisteli viiteen otteluun pisteet 2+1. Naisleijonien kapteenina operoinut 35-vuotias Hiirikoski merkkautti seitsemään peliin tehot 0+5.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Jonne Virtaselta suoraa puhetta Jokereista
- NHL:ssä villi päivä – taas päävalmentajapotkut!
- AL: Tappara esti Veli-Matti Savinaisen siirron – ”V*tutti kuin pientä eläintä”
- NHL:ssä rysähti päävalmentajapotkut – karu väite kulisseista: ”Pelaajat halveksuvat häntä”
- Kiekko-Espoo rysäytti: 7 pelaajaa jättää seuran
- Oho! Colorado Avalanche harkitsee todellista yllätysvetoa
- Ruotsille kovia NHL-vahvistuksia MM-kisoihin
- Leijonien maalivahti vaihtaa seuraa
- Mestaripakilta ilmoitus: ura päättyy
- Paha isku NHL:n suomalaisseuralle – tähtipelaaja sivuun pudotuspeleistä
- Urheilucast: Henrik Haapalaa viedään yllättävään Liiga-seuraan!
- LS: SaiPa virittelee hurjaa kaappausta toisesta Liiga-joukkueesta!
- Tre Kronor -hyökkääjä siirtyy Liigaan – uusi seura selvillä: ”Taistelee ykkössentterin paikasta”
- I-P: Topi Rönnin suhteen tehtiin iso päätös
- NHL-konkari sai tarpeekseen – lähtee ovet paukkuen: ”Tämä on perseestä”
- Liiga-sensaatio Atro Leppänen siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Lehti: Ilveksellä voi jäädä karusti luu käteen – tähtihyökkääjä tekemässä oharit?
- Ura ohi – entinen Liiga-puolustaja lyö luistimet naulaan
- Lehti: Tässä on JYPin ulkomaalaisvahvistuksen ensi kauden osoite
- Sami Vatasen ensi kauden Liiga-seura selvisi!