Liigakonkari palaa kapteeniksi parin välivuoden jälkeen: ”Äänestystulos oli hyvin selkeä”

Lahden Pelicans tiedotti kotisivuillaan, että joukkueen ensi kauden kapteenina toimii hyökkääjä Miika Roine. Hän oli samassa virassa jo viime kaudella ajoittain.
A-kirjaimet paitoihinsa apukapteenin merkiksi saavat hyökkääjä Sakke Hämäläinen sekä pakit Teemu Eronen ja Toni Utunen.
– Äänestystulos oli hyvin selkeä, eli joukkueella on iso luotto kapteenistoonsa, Pelicansin päävalmentaja Tommi Niemelä paljasti.
Reilusti yli 400 liigaottelun hyökkääjä sai luotsin kehut.
– Roisto on mahtava ihminen, joka kantaa vastuuta sekä itsestään että muista ihmisistä ympärillään. Hän haluaa ennen kaikkea tehdä muista ihmisistä parempia niin ihmisinä, urheilijoina ja pelaajina.
Jyväskyläläiskasvatti Roine on toiminut Liigassa ennenkin kipparina, Jukureissa kausina 2017-20. Jo viime ja toissa kaudella pelaaja kuului Pelicansin kapteenistoon, joskin apukapteenin roolissa.
– Hänen rauhallisuutensa ja into kehittymiseen, urheiluun ja voittamiseen on käsinkosketeltavaa päivästä toiseen. Roine pystyy varmasti näyttämään hyvää esimerkkiä meidän nuorille jätkille.
Pelicansin treenielikausi jatkuu perjantaina Jukureita vastaan Rantasalmella.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Nyt se alkaa – tässä Leijonien ketjut MM-kisojen avausottelussa!
- HIFK rysäytti yllättävän pelaajakaappauksen NHL:stä!
- Urheilucast: Tässä Antti Tyrväisen uusi Liiga-seura!
- Liiga-seura nappasi Tapparan ykkösvahdin!
- Liiga-seuralta yllätysveto: ulkomaalaisvahvistuksen sopimus revitty!
- Leijonien MM-lohkoviholliselle hirmuvahvistuksia NHL:stä!
- SaiPassa ovi käy – hurjia menetyksiä!
- NHL-seura sopimukseen Leijonien MM-hyökkääjän kanssa!
- Seuraa heitä! Tässä ovat MM-kisojen parhaat puolustajat
- Seuraa heitä! Tässä ovat MM-kisojen parhaat hyökkääjät
- Urheilucast: Leo Komarov kahden Liiga-seuran kiikarissa!
- Tässä Leijonien MM-joukkue – kaksi uutta NHL-vahvistusta mukaan!
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- Mikko Rantanen upotti Coloradon käsittämättömällä tempulla: ”Legendaarinen esitys!”
- MTV: Suomen NHL-tähti sanoi ”kiitos ei” MM-kisoille
- IL: Veli-Matti Savinainen loikkaa yllättävään Liiga-seuraan!