IS: Emmi Granlund kertoo, mikä Yhdysvalloissa järkyttää Suomeen verrattuna: ”Raivo kiehuu, kun ajattelenkin”

Mikael Granlund on pelannut NHL:ssä jo 11 kauden ajan. Ilta-Sanomien haastattelussa hänen vaimonsa Emmi Granlund paljasti, mihin kulttuurieroihin Suomen ja Yhdysvaltojen välillä on ollut vaikea tottua.
Laeissakin on valtavia eroja. Aiemmin tänä vuonna Yhdysvaltain korkein oikeus kumosi perustuslaillisen oikeuden aborttiin.
– Suomalaisena perusarvoihin kuuluu oikeus omaan kehoon ja vapaus omiin valintoihin. Tänne tullessa tuntuu kuin matkustaisi ajassa 50 vuotta taaksepäin. Se on ihan käsittämättömän turhauttavaa ja ahdistavaa, Granlund sanoo.
– Raivo kiehuu, kun ajattelenkin tämän maan touhuja.
Yhdysvalloissa on myös hyvin erilainen lainsäädäntö ja kulttuuri mitä tulee aseisiin.
– Se on aivan käsittämätöntä. Kenellä tahansa saattaa olla autossa ase. Yksi kaverikin sanoi pitävänsä käsiasetta autossa ihan varmuuden vuoksi. Siis mitä? Granlund ihmettelee.
Rikollisuuttakin on Atlantin toisella puolella aivan eri tavalla kuin Suomessa.
– Ystäviäni on ryöstetty oman asuintalon autohallissa keskustan lähellä asuinalueilla, missä kuvittelisi olevan turvallista. Se on ihan sairasta.
– Pitää olla tosi varovainen, mihin uskaltaa viedä lapsia. Se on asia, jota ei tarvitse Suomessa edes ajatella.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Liiga-seuraan isoja muutoksia – seitsemän pelaajaa vaihtaa maisemaa!
- I-P: Topi Rönnin suhteen tehtiin iso päätös
- Kova kohtalo: NHL rankaisi Jesse Puljujärveä
- Huippu-uutinen: Leijonille hurjia NHL-vahvistuksia MM-kisoihin!
- Pelicans varmisti sarjapaikkansa – Jokerit jätettiin taas nollille
- Dallasille kammottava takaisku NHL:ssä! Supertähti loukkaantui – nyt tipahti surkea uutinen
- Sport kiinnitti SHL:n mestarin
- Liiga-seura rysäytti – kiinnitti NHL-legendan pojan!
- Jokerit teki jättimäisen muutoksen – kausi katkolla tänään
- Nyt kuohuu – IS: Topi Rönnin kohdalla vireillä raju ratkaisu
- Urheilucast: Henrik Haapalaa viedään yllättävään Liiga-seuraan!
- LS: SaiPa virittelee hurjaa kaappausta toisesta Liiga-joukkueesta!
- Tre Kronor -hyökkääjä siirtyy Liigaan – uusi seura selvillä: ”Taistelee ykkössentterin paikasta”
- Lukon tehopuolustaja loikkaa kilpailijan leiriin!
- NHL-konkari sai tarpeekseen – lähtee ovet paukkuen: ”Tämä on perseestä”
- Liiga-sensaatio Atro Leppänen siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Lehti: Ilveksellä voi jäädä karusti luu käteen – tähtihyökkääjä tekemässä oharit?
- Ura ohi – entinen Liiga-puolustaja lyö luistimet naulaan
- Lehti: Tässä on JYPin ulkomaalaisvahvistuksen ensi kauden osoite
- Sami Vatasen ensi kauden Liiga-seura selvisi!