Leijonat vyöryi voittoon vahvan päätöserän turvin – Mikko Rantanen jakeli melkoisia herkkupaloja joukkuetovereilleen

Leijonien urakka MM-kisoissa jatkui perjantain ottelulla Unkaria vastaan. Nihkeän alun jälkeen Suomi sai päätöserässä maalihanoja auki ja karkasi lopulta vakuuttavaan voittoon lukemin 7-1.
Avauserän ainoan maalin iski Suomi. Mikko Lehtonen napautti kiekon häkkiin Mikko Rantasen ja Atte Ohtamaan syötöistä.
Toisessa erässä Kaapo Kakko vei ylivoimalla Suomen kahden maalin karkumatkalle. Syöttöpisteet kirjattiin Joel Armialle ja Antti Suomelalle. Unkari kuitenkin kavensi toisessa erässä eron yhteen maaliin, kun Balazs Sebok pääsi sutimaan kiekon maaliin.
Leijonat painoi kaasua toden teolla pohjaan päätöserässä. Jo avausminuutilla Ohtamaa laukoi Rantasen ja Sakari Mannisen passeista pelin 3-1:een. Vain pari minuuttia myöhemmin Teemu Hartikainen rankaisi ylivoimalla, syöttäjinä Rantanen ja Lehtonen. Suomen viidennestä maalista vastasi Kasperi Kapanen ja syöttöpisteet merkattiin Kakolle ja Suomelalle. Waltteri Merelä vastasi Suomen kuudennesta maalista Niklas Frimanin ja Hannes Björnisen syötöistä. MM-debyyttiään pelannut Merelä iski näin ollen ensimmäisen maalinsa MM-tasolla. Armia viimeisteli vielä loppulukemat 7-1:een Olli Määtän ja Jussi Olkinuoran syötöistä.
Suomen NHL-vahvistukset saivat ottelussa kaivattuja onnistumisia. Kapaselle ja Kakolle maalit olivat turnauksen ensimmäiset. Rantanen syötti kolme maalia ja on kerännyt turnauksessa nyt tehopisteet 0+7.
Leijonien maalilla Olkinuora kirjautti pelissä 12 torjuntaa. Unkari-vahti Bence Balizs torjui puolestaan 37 kiekkoa.
Näet Leijonien maaleja alta.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Draamaa Vancouverissa: Canucksin päävalmentaja latasi suorat sanat riitapukari Elias Petterssonista
- Finaalipaikasta mieletön vääntö – Ilves venytti otteluparin kuudenteen peliin
- Raumalla huima trilleri! Viidennen välierän ratkaisu tuli jatkoerässä
- Suomi kohtasi Ruotsin – Emil Larmilta hurja kolmas erä
- Jussi Ahokas sai merkittävän tunnustuksen
- Liiga-seuraan isoja muutoksia – seitsemän pelaajaa vaihtaa maisemaa!
- I-P: Topi Rönnin suhteen tehtiin iso päätös
- Kova kohtalo: NHL rankaisi Jesse Puljujärveä
- Huippu-uutinen: Leijonille hurjia NHL-vahvistuksia MM-kisoihin!
- Pelicans varmisti sarjapaikkansa – Jokerit jätettiin taas nollille
- Urheilucast: Henrik Haapalaa viedään yllättävään Liiga-seuraan!
- LS: SaiPa virittelee hurjaa kaappausta toisesta Liiga-joukkueesta!
- Tre Kronor -hyökkääjä siirtyy Liigaan – uusi seura selvillä: ”Taistelee ykkössentterin paikasta”
- NHL-konkari sai tarpeekseen – lähtee ovet paukkuen: ”Tämä on perseestä”
- Liiga-sensaatio Atro Leppänen siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Lehti: Ilveksellä voi jäädä karusti luu käteen – tähtihyökkääjä tekemässä oharit?
- Ura ohi – entinen Liiga-puolustaja lyö luistimet naulaan
- Lehti: Tässä on JYPin ulkomaalaisvahvistuksen ensi kauden osoite
- Sami Vatasen ensi kauden Liiga-seura selvisi!
- HIFK:n miehiltä epäasiallista käytöstä – pitkäaikainen yhteistyökumppani lähtee!