MM-joukkueessa kuohuu: NHL-tähtivahvistus ei mahdu kokoonpanoon – ”Käsittämätöntä”

Kari Jalosen luotsaama Tshekin maajoukkue on joutunut kotimaassaan fanien ja median kovan kritiikin kohteeksi.
Tshekki hävisi maanantaina MM-kisojen alkulohkon kolmannessa ottelussa Latvialle jatkoajalla 3-4. Tshekki voitti avausottelussaan niukasti Slovakian ja Kazakstan kaatui toisessa ottelussa selvin lukemin 5-1.
Monien ihmetykseksi NHL:ssä Arizona Coyotesissa loistavan kauden pelannut Karel Vejmelka ei ole päässyt vielä kertaakaan kaukaloon MM-kisoissa. 26-vuotias huippuvahti oli Latviaa vastaan luukkuvahtina ja verivihollista Slovakiaa vastaan hän ei edes mahtunut kokoonpanoon.
Tshekki on peluuttanut kahdesti Sveitsin NL-sarjassa pelaavaa Simon Hrubecia ja kertaalleen Ilveksen Marek Langhameria. Latviaa vastaan torjuntavuorossa ollut Hrubec ei ole suoranaisesti vakuuttanut esityksillään, kun taas Langhamer teki minimisuorituksen Kazakstania vastaan.
Tshekkisivusto iSportin mukaan Jalosen valmennustiimissä päätöksen aloittavasta maalivahdista tekee maalivahtivalmentaja Zdeněk Orct. Jalosella on kuitenkin lopullinen sana maalivahdin valinnassa.
– En aio selitellä mitään. Tämän päätöksen teimme. Minulla ei ole lisättävää asiaan, Jalonen vastasi lyhyesti, kun iSport.cz-sivusto kysyi Hrubecin valitsemista Latvia-ottelun aloittavaksi maalivahdiksi.
– Meillä on kolme hyvää maalivahtia. Niin asia menee, Jalonen jatkoi, kun lehdistö alkoi udella Vejmelkan olematonta vastuuta MM-kisoissa.
ISportin tietojen mukaan Vejmelka on pelikuntoinen, joten peluutuspäätös on täysin valmennusjohdon käsissä. Päätöksen taustalla ei myöskään uskota olevan Vejmelkan säästäminen turnauksen tärkeitä pelejä varten.
– Se, että joukkueessa on NHL-seuran ykkösvahti, eikä hänelle anneta edes yhtä peliä ensimmäisen kolmen ottelun aikana, on käsittämätöntä. Meidän täytyy toivoa, että Jalonen tietää mitä hän tekee. Mutta tietääkö hän oikeasti? iSportin toimittaja Zdenek Janda tilitti.
Vejmelka on ollut kahdella edelliskaudella Coyotesin ykkösvalinta tolppien väliin. Lähes kolmen miljoonan dollarin palkalla operoiva maalivahti pelasi päättyneellä kaudella 50 ottelua torjuntaprosentilla 90,0.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Tshekkivahti löi rahoiksi NHL:ssä! Solmi lähes 24 miljoonan dollarin sopimuksen
- Pittsburghin alisuorittanut taituri kaupattiin NHL:ssä
- NHL:ssä jysähti massiivinen kolmen joukkueen vaihtokauppa!
- Jesse Puljujärvi siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Kärpille järkyttävä takaisku!
- Atro Leppänen ilmiliekeissä – rikkoi jälleen uuden Liiga-ennätyksen
- Florida Panthers rysäytti vaihtokaupan – NHL-konkari tarttui haaviin!
- Nyt jysähti – NHL-kovanaama teki hurjan tilin!
- Raju väite kulisseista! Podcast: Liiga-seura Jukka Jalosen perässä – ”Kerro hintasi”
- Kiekkofanit ovat puhuneet: nämä joukkueet etenevät Liigan pudotuspeleihin
- HS: Ulkomaalaisvahvistuksella ei enää asiaa Liiga-seuran harjoituksiin
- Liigan pistetykki teki valintansa – tässä ensi kauden seura!
- Lähde: tässä on HIFK-maalipyssyn ensi kauden todennäköinen osoite
- Florida teki ison päätöksen Matthew Tkachukin suhteen – jättivahvistus tähtäimessä?
- Uusi käänne! Carolina valmis hurjaan ratkaisuun Mikko Rantasen suhteen
- HS: Jokerit kaappaamassa todellisen seuraikonin!
- Carolinan hurja peliliike voi avata ovet – Mikko Rantanen NHL:n suomalaismafiaan?
- Paljastus kulisseista: Tämä NHL-seura valmis hankkimaan Mikko Rantasen!
- Toimittaja: HIFK:lle pahasti lunta tupaan – superhankita karille ja kärkimies loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Lähde: Kärpistä tuttu suomalainen jättää Pohjois-Amerikan – uusi osoite selvisi!