Voi kurjuus: Kanada otti tylyn voiton – Leijonien MM-mitaliputki katkeaa

Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen kolme MM-turnausta käsittänyt mitali- ja finaalipeliputki tulee Tampereen ja Riikan kisoissa päätökseen.
Kolmissa edellisissä kisoissa kaksi kultaa ja yhden hopean ottanut Leijonat hävisi torstaina puolivälierän Kanadalle maalein 1-4. Vaahteranlehtipaidat jatkavat viikonlopun mitalipeleihin Saksan, USA:n ja joko Ruotsin tai Latvian kanssa.
Ottelu oli perustilastoiltaan tasainen, sillä esimerkiksi laukaukset kirjattiin Kanadalle 31-28. Jäähyjä Suomi ei ottanut yhtään, Kanadalle niitä kirjattiin kolme kappaletta.
Suomi oli varsinkin pelin avauspuoliskolla hallitsevampi osapuoli hyökkäyspelissä, mutta pitkät paineet eivät johtaneet maaleihin. Sittemmin hallinta laantui, mutta toisaalta kolmen maalin johtoasemassa Kanadalle riitti fiksu johdon puolustaminen.
Suomi sai balsamia haavoille lopussa, kun Teemu Hartikainen iski Leijonat kahden maalin päähän.
Pohjoisamerikkalainen tähtinippu pääsi maksamaan Suomelle kalavelat viime keväältä. Silloin Leijonat upotti Kanadan MM-finaalin jatkoerässä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Urheilucast: Sami Vatasen JYP-siirrossa jymykäänne!
- Hannu Jortikalta suorat sanat TPS:stä – tylyttää IS:lle: ”Ei tuollaista voi olla”
- Pelicans sai rajun kylvetyksen kotiluolassaan – Jukurit latoi peräti kahdeksan ylivoimaosumaa
- NHL:ään varattava suomalaislupaus teki kovan tempun – nousi 17-vuotiaana Ruotsin huippuseuran kokoonpanoon
- MTV: SaiPan ratkaisijalta terävä kuitti vastustajan leiriin: ”Antoi meille helvetisti lisää potkua”
- Tilipäivä! Tähtipuolustaja allekirjoitti mammuttisopimuksen NHL:ssä
- Leijonat-puolustajan seura vaihtuu – lähtee JYPistä
- Urheilucast: TPS:n Viljami Marjala loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Urheilucast: Ruben Rafkin palaa Liigaan – tässä uusi seura!
- Nyt jysähti – Mestis-seura hakeutuu konkurssiin!
- Urheilucast: Veli-Matti Savinaisen pöydälle iskettiin järisyttävä tarjous – ”Nyt hatusta kiinni”
- Urheilucast: Henrik Haapala neuvottelee kahden Liigan suurseuran kanssa – Ilveksen tarjous ei päätä huimaa
- Pelaajat laittoivat Liigan areenat paremmuusjärjestykseen – näin kävi
- Urheilucast: Ruben Rafkin palaa Liigaan – tässä uusi seura!
- Järkyttävä kolaus: Kaksi NHL:n suurinta megatähteä sivuun
- AL: Liiga-tykki Leevi Tukiainen vaihtaa kilpailijan leiriin
- MTV Urheilu: Jokerit joutuu lähtemään Nordikselta – uusi areena selvisi
- Ruben Rafkin vaihtaa seuraa
- IL: Aku Räty palaa Pohjois-Amerikasta Liigaan – tuhti palkkapussi
- Raju päätös tuli – tällaisen rangaistuksen Juuso Nykänen sai sikatempusta