Vahva viikonvaihde: Penguins-vahti teki ensin maalin AHL:ssä, nollasi nyt hallitsevan mestarin NHL:ssä

Pittsburgh Penguins nappasi puhtaan 3-0-voiton Vegas Golden Knightsista Suomen aikaa maanantain vastaisena yönä.
Penguinsin sankariksi ja ottelun ykköstähdeksi nousi yhdysvaltalaisvahti Alex Nedeljkovic. 27-vuotias veskari pelasi kauden ensimmäisen sekä Penguins-uransa ensimmäisen nollapelin. Hän torjui peräti 38 kiekkoa.
Nedeljkovicin viime päivät ovat olleet melkoista menoa. Hän palasi juuri loukkaantumisensa jäljiltä pelikuntoon ja haki viikonloppuna pelituntumaa farmista. Hän pelasi yhden AHL-ottelun Wilkes-Barre/Scranton Penguinsin maalilla ja torjui voiton, minkä lisäksi mies onnistui maalinteossa.
Nyt Nedeljkovic nostettiin takaisin NHL:ään ja välittömästi hän jätti hallitsevan mestarin maaleitta. Täksi kaudeksi Penguinsiin siirtynyt Nedeljkovic on ehtinyt pelaamaan tällä kaudella nyt kolme ottelua torjuntaprosentilla 94,4%.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Hurja vahvistus: NHL-maalitykki lähtee MM-kisoihin
- Leijonat tekee yhden ison muutoksen MM-kisoissa!
- Jokereilta jättiuutinen – kasa uusia sopimuksia julki!
- Uskomatonta draamaa – NHL-megatähti teki oman maalin vain 0,4 sekuntia ennen loppua
- Antti Pennanen: tästä kohauttaneessa ”väsymys”-kommentissa oli kyse
- Tässä ovat Leijonien ketjut seuraavaan otteluun Ranskaa vastaan
- Suomalaissensaation kausi päättyi Pohjois-Amerikassa – saako Leijonat vahvistuksen?
- MM-kisoissa kuohui – tuomari pyysi anteeksi Leijonien vastustajalta
- Lähde: Tapparan ulkomaalaisvahvistus siirtyy KHL:ään
- GM vertasi suomalaislupausta NHL-legendaan – kova näkemys ensi kaudesta
- Urheilucast: Tässä Antti Tyrväisen uusi Liiga-seura!
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Tehomies jättää Liigan – lataa suorat sanat: ”Suomi on nähty”
- IL: Liiga-seuralta huima kaappaus – Leijonat-puolustaja haaviin!
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- MTV: Suomen NHL-tähti sanoi ”kiitos ei” MM-kisoille
- Suomalaissensaation kausi päättyi Pohjois-Amerikassa – saako Leijonat vahvistuksen?