Venäjälle siirtynyt ex-liigatähti paljastaa: haaveili KHL-siirrosta jo pelatessaan Suomessa

KHL:ssä kiekkoileva Lukas Klok on kertonut Tassin haastattelussa, miksi hän halusi palata Venäjälle kaudeksi 2023-24.
Suomessakin kiekkoillut 28-vuotias puolustaja kertoo haaveilleensa jo Lukossa pelatessaan paluusta KHL:ään, jossa hän pelasi ensimmäisen kerran kaudella 2018-19.
– Paluu ei liittynyt taloudellisiin syihin, minulla oli tarjouksia muilta seuroilta. Tiesin, että joukkueella oli sama päävalmentaja ja mitä hän odotti minulta.
– Unelmani on aina ollut pelata KHL:ssä. Kun pelasin Slovanissa KHL:ssä ja sitten menin Suomeen, tiesin, että tavoitteeni olisi palata tähän liigaan. Ja olen iloinen, että se tapahtui, Klok kommentoi.
Nykyisin Neftehimik Nizhnekamskia edustava Klok on ollut tällä kaudella joukkueensa parhaita pelaajia. Puolustaja on summannut 24 ottelussa 17 (3+14) tehopistettä.
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- LS: SaiPa virittelee hurjaa kaappausta toisesta Liiga-joukkueesta!
- Risto Dufvalta kovaa tekstiä karsintasarjan tuomareista: ”Mafia kostaa”
- Ilvekselle karmea takaisku
- Tässä Miro Karjalaisen ensi kauden Liiga-seura!
- NHL-pelaajat ovat puhuneet: tässä ovat sarjan tyylikkäimmät pelaajat
- MTV Urheilu: HIFK teki shokkiratkaisun!
- Jesse Puljujärvi taklasi itsensä suihkuun – pelikieltoa luvassa?
- Leijonien supertähdestä kuoriutui SaiPa-fani – ”Aivan loistava juttu Liigalle”
- Aleksander Barkov ehdolla arvostetun palkinnon saajaksi NHL:ssä
- Colorado Avalanchelta iso uutinen Gabriel Landeskogista
- Urheilucast: Henrik Haapalaa viedään yllättävään Liiga-seuraan!
- Lukon tehopuolustaja loikkaa kilpailijan leiriin!
- Tre Kronor -hyökkääjä siirtyy Liigaan – uusi seura selvillä: ”Taistelee ykkössentterin paikasta”
- NHL-konkari sai tarpeekseen – lähtee ovet paukkuen: ”Tämä on perseestä”
- Kaksi NHL-supervahvistusta MM-kisoihin!
- Liigassa rysähti päävalmentajapotkut – Petri Matikainen korvaajaksi!
- Liiga-sensaatio Atro Leppänen siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Lehti: Ilveksellä voi jäädä karusti luu käteen – tähtihyökkääjä tekemässä oharit?
- Jokerit saa huiman vahvistuksen!
- Liigan valmentajakaruselli pyörii kuumana – Ville Mäntymaata viedään Tampereelle