Näin näet jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisojen kaikki ottelut – tv-lähetykset & selostajat
Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kilpailut järjestetään Ruotsissa 26.12.2023-5.1.2024. Suomessa otteluiden televisioinnista vastaa Warner Bros. Discovery.
Kaikki nuorten MM-ottelut näkyvät suorana maksullisessa suoratoistopalvelu discovery+:ssa, joka maksaa 9,99 euroa kuukaudessa. Nuorten Leijonien ottelut, välierät ja mitalipelit näkyvät myös vapaasti katsottavalla TV5-kanavalla.
TV5-kanavan kohdalla kannattaa huomioida, ettei se välttämättä näy kaikissa talouksissa, eikä mobiililaitteilla. Mikäli haluat saada TV5-kanavan näkymään esimerkiksi puhelimella tai tietokoneella, niin sinulla täytyy olla voimassa oleva discovery+ Sport -tilaus.
Nuorten MM-kisoissa Suomen ottelut selostaa Oskari Saari. Muita otteluita selostavat Saaren lisäksi Juhavaltteri Salminen ja Nuutti Vihtilä. Ruotsiksi Julius Vauhkonen.
Leijonastudiossa juontajina toimivat Juhani Henriksson ja Oona Tolppanen. Asiantuntijoina kuullaan Ismo Lehkosta, Tuomas Grönmania ja Lennart Petrelliä.
Voit tutustua alle 20-vuotiaiden MM-kisojen alkulohkoihin ja otteluohjelmaan painamalla tästä.
Nuorten MM-kisojen tv-lähetykset:
Ti 26.12. klo 13.00 Slovakia–Tshekki
Ti 26.12. klo 15.00 Suomi–Kanada, myös TV5
Ti 26.12. klo 18.00 USA–Norja
Ti 26.12. klo 20.30 Ruotsi–Latvia
Ke 27.12. klo 13.00 Slovakia–Sveitsi
Ke 27.12. klo 15.00 Suomi–Saksa, myös TV5
Ke 27.12. 18.00 Norja–Tshekki
Ke 27.12. klo 20.30 Latvia–Kanada
To 28.12. klo 18.00 Sveitsi–USA, myös TV5
To 28.12. klo 20.30 Saksa–Ruotsi
Pe 29.12. klo 13.00 Norja–Slovakia
Pe 29.12. klo 15.00 Latvia–Suomi, myös TV5
Pe 29.12. klo 18.00 Tshekki–USA
Pe 29.12. klo 20.30 Kanada–Ruotsi, myös TV5
La 30.12. klo 18.00 Sveitsi–Norja, myös TV5
La 30.12. klo 20.30 Saksa–Latvia
Su 31.12. klo 13.00 USA–Slovakia
Su 31.12. klo 15.00 Ruotsi–Suomi, myös TV5
Su 31.12. klo 18.00 Tshekki–Sveitsi, myös TV5
Su 31.12. klo 20.30 Kanada–Saksa, myös TV5
Ti 2.1. Puolivälierät
Suomen mahd. puolivälierä TV5 ja discovery+ (muut discovery+)
Puolivälierät alkavat klo 13.00, 15.30, 18.00 ja 20.30
To 4.1. Välierät
Välierä 1 klo 15.30, välierä 2 klo 20.00
Pe 5.1. Mitalipelit
Pronssiottelu klo 15.30 ja loppuottelu klo 20.00
Löydät kaiken nuorten MM-kisoista täältä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Nyt puhuu Dallasin valmentaja – kertoi arvionsa Miro Heiskasen loukkaantumisesta
- Saksan maajoukkuepelaaja Tobias Eder, 26, on kuollut
- Venäjä lähestyi NHL:n johtoa − maajoukkuepelit tavoitteena
- Suomalaishyökkääjä teki hirmuista jälkeä farmissa – sai kutsun NHL:ään!
- Jukureilta pelaajauutisia: ”Neuvottelut käynnissä”
- Miro Heiskasen teloja syyttää Roope Hintziä
- Ei ole totta! Leijonille karmaiseva uutinen NHL:stä
- NHL-seuralta raju päätös: Stanley Cup -mestarihyökkääjälle lähtöpassit!
- NHL-megatähdestä karu uutinen
- Liiga-seuralle karmea uutinen: Maajoukkuemiehen kausi paketissa!
- Toimittaja: Tapparan mestarihyökkääjä loikkaamassa kilpailijan leiriin?
- Lähde: Otso Rantakari löysi töitä
- SaiPa menetti yli puoli miljoonaa euroa – nyt tipahti iso uutinen
- HS: Tehopuolustaja jättää HIFK:n!
- IS: Kultaleijona vaihtaa toiseen Liiga-seuraan!
- Jesse Puljujärvelle huipputilaisuus!
- Raju päätös! MTV Urheilu: Tähtihyökkääjälle porttikielto Leijoniin
- Iso paljastus Mikko Rantasesta: ”Oli halukas”
- Tässä Joni Ikosen uusi joukkue!
- Mestis-seura värväsi kaksi uutta pelaajaa – entinen pistekuningas palaa Suomeen