Oluen juominen kävi kalliiksi – Tapparan hyökkääjä jätettiin ulos MM-kisajoukkueesta
Tapparan riveissä tällä kaudella Suomen mestaruutta juhlinut hyökkääjä Philip Granath ei pelaa tänä keväänä jääkiekon MM-kisoissa.
21-vuotias hyökkääjä ei ole päässyt pelaamaan koko kaudella Norjan maajoukkueessa, eikä hänellä ole asiaa myöskään arvokisoihin.
Granath kertoi norjalaisen TV2:n haastattelussa, että hän on ollut hyllytettynä viime kevään MM-kisoista lähtien, jolloin hän rikkoi joukkueen sääntöjä kesken turnauksen.
– Viime MM-kisoissa minä ja pari muuta pelaajaa olimme katsomossa ja joimme pari olutta.
– Se tapahtui ottelun aikana. Pelasin ensimmäiset pelit ja sitten minulle kerrottiin, etten pääse enää pelaamaan. Sitten join oluen. Se oli uskomattoman typerää ja kadun sitä jälkeenpäin. En tekisi sitä uudelleen, Granath kertoi.
Norjan maajoukkuepäävalmentaja Tobias Johanssonin mukaan Granath on ollut sivussa kurinpidollisista syistä. Granath on keskustellut asiasta Johanssonin kanssa – mutta tuloksetta. Tappara-hyökkääjän mukaan viime kevään rikkomus on syynä sille, ettei häntä valittu tämän kevään kisajoukkueeseen.
KAIKKI MM-KISOISTA! Pääset MM-kisasivullemme painamalla tästä.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Tässä ovat 4 Nationsin aloittavat maalivahdit – Suomi paljasti korttinsa viimeisenä
- Sami Kapasen Pelicans-debyytistä tuli todellinen maalihurjastelu
- Tamperelainen Tommi täräytti 130 000 euron voiton Liiga-otteluista!
- Kokaiinista kärynnyt Miro Aaltonen heti uuteen seuraan
- Potkut saanut Topi Jaakola löysi uusia töitä
- Teemu Pulkkisen uusi joukkue selvisi!
- Leijonat-tähti Miro Aaltonen kärähti kokaiinista – pelikielto ja sakot napsahti!
- Leijonien NHL-supertähti herättää pelkoa ruotsalaispelaajassa: ”Hän tulee jyräämään minut”
- Leijonat jysäytti poikkeuksellisen ketjuratkaisun – Antti Pennanen: ”Viikonloppuna tehtiin päätös”
- Leijonien 4 Nations -ketjut ovat tässä!
- I-P: Atro Leppäsen loppukauden osoite selvillä!
- Christian Heljanko palaamassa ensi kaudeksi Liigaan – nämä kaksi seuraa kintereillä!
- Sopimus puretaan – Jesse Puljujärvi vaihtaa joukkuetta!
- IS: Kärpiltä iso paljastus Jesse Puljujärveen liittyen
- IL: Tänne Jesse Puljujärvi tähyää seuraavaksi
- Shokkiväite: Liigan pistepörssin kärkimies vaihtaa joukkuetta!
- IS: Tapparan tähtihyökkääjä vaihtaa joukkuetta!
- Paljastus kulisseista: Colorado NHL-supertähden kintereillä – tämä mies vaihtonappulana!
- USA:n maalivahti esitti oman näkemyksensä Leijonien 4 Nations -valinnoista: ”Hänen kuuluisi olla Suomen joukkueessa”
- IS: Kiekko-Espoon haaviin iso vonkale – toinen huippuvahvistus lähellä