Tshekin sankarimaalivahti lähetti terveiset suomeksi: ”Nähdään!”

PRAHA. Tshekin MM-joukkueessa oli monta vastuunkantajaa, mutta yksi tärkeimmistä seisoi tolppien välissä.
Lukas Dostal piti loppuottelussa maalinsa puhtaana, kun Tshekki löi Sveitsin maalein 2-0. Dostalille kirjattiin pelissä 31 torjuntaa.
– Uskomatonta. Ei ole sanoja. Olen vain niin onnellinen. Ei ole mitään sanoja, Dostal sai sanotuksi pelin jälkeen.
Miltä tuntui, kun David Pastrnak iski 1-0:aan?
– Luonnollisesti se oli hienoa, mutta tiesin, ettei peli ole vielä ohi. Pleksikin meni rikki ja he saivat levätä. Sen saattoi arvata, että he tulevat vielä kovaa päälle, Dostal sanoi.
Kaiken kaikkiaan Dostalin torjuntaprosentti (93,90) oli kisoissa toiseksi paras. Tietyn minimimäärän otteluita pelanneista maalivahdeista vain juuri Sveitsin Leonardon Genoni (94,08) meni edelle. Media myös valitsi Dostalin kisojen tähdistökentälliseen.
Dostal on määrätietoisesti tehnyt matkaa tähän pisteeseen. Viisi vuotta sitten hän siirtyi 18-vuotiaana Suomeen, jossa pelasi ennen kaikkea Ilveksessä kolmena kautena.
Tampereelta matka jatkui Pohjois-Amerikkaan, missä Dostal taisteli tiensä farmin kautta NHL-seura Anaheim Ducksin pelaavaan kokoonpanoon. Tällä kaudella Dostal pelasi jo 44 NHL-ottelua, ja nyt tuli päälle maailmanmestaruus.
– Se on ollut matka. Lähdin, koska halusin kehittyä. Paras paikka minulle siihen oli Suomessa. NHL oli koko ajan tavoitteeni. Nyt pääsin tänne. Olen vasta 23-vuotias, enkä ota näitä asioita itsestäänselvyytenä, Dostal sanoi.
Ja lopuksi vielä terveiset Suomeen ja Tampereelle suomeksi:
– Meen pian, nähdään!
Jaakko Perttilä
X: @JaakkoPerttila
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Lukko kiinnitti huippulupaavan mestarimaalivahdin
- Sieltä se tuli: Gabriel Landeskog maalasi!
- Kaksi mittavaa NHL-uraa päätökseen
- Rytinä jatkuu! Jesse Puljujärvi moukaroi hurjat tilastot
- NHL:n pudotuspeleihin melkoisia herkkupaloja – Mikko Rantanen jännässä paikassa
- Raiskauksesta tuomittu Töpi Rönni palaa Liigaan: ”Olen kantanut vastuun”
- IL: Lahdessa kiekkofaneilla keitti yli – joukkotappelu jäähallin ulkopuolella
- Lukko iski puntit tasoihin Lappeenrannassa! Ilves-leirissä tunnelma synkistyi
- Ville Koivunen sai yhden vinkin Sidney Crosbylta: ”Kun tulin tänne, niin…”
- Saksalle kova vahvistus MM-kisoihin: 35 miljoonan dollarin NHL-vahti vahvisti osallistumisensa
- HS: Jokerit virittelee usean pelaajan siirtojytkyä – Tapparan hyökkääjä tarttui haaviin
- Lukon tehopuolustaja loikkaa kilpailijan leiriin!
- Henrik Haapalan seura vaihtuu
- Sivusto: Liigaan merkittävä pelaajahankinta
- Urheilucast: Ilves nappasi Leijonat-hyökkääjän SHL:stä – sopimuksessa yksi ehto
- Liigassa rysähti päävalmentajapotkut – Petri Matikainen korvaajaksi!
- Kaksi NHL-supervahvistusta MM-kisoihin!
- Siirto julki – tässä Emil Larmin uusi joukkue!
- Liiga-seurat puhelimet kouraan – Kärpistä ja Jokereista tuttu taituri vapaille markkinoille!
- Urheilucast: MM-kultaleijona Tapparan haaviin – yksi seura voi torpata siirron